Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ronnista tulee ehkä matkailukohde

Lammilla sijaitsevalle Pääjärven kuntoutuskeskukselle eli entiselle Ronnin laitosalueelle on kuin onkin löytynyt ostajia.

Rakennusten ja maiden myynti käynnistyi nihkeästi, mutta loppusuoralla käynnissä on jopa kilpailu noin 20 000 neliön rakennusmassasta sekä lähes 70 hehtaarin maista.

Pääjärven rakennukset omistaa Pääjärven Kiinteistöpalvelut Oy, joka on vammaisten palveluja tuottavan Eteva-kuntayhtymän tytäryhtiö. Pääjärven maat taas omistaa Hämeenlinnan kaupunki.

Hinta lähes olematon

Pääjärven Kiinteistöpalvelut on jo solminut alustavan sopimuksen Ronnin myynnistä toimitusjohtaja Heikki Sinkkosen ja teollisuusneuvos Reino Uusitalon kanssa.

He ovat tehneet perustettavan yhtiön lukuun 0,5 miljoonan euron suuruisen tarjouksen rakennuksista ja maista. Heillä on myös valmiina seikkaperäinen liiketoimintasuunnitelma ja valmius tehdä kaupat heti päätöksenteon jälkeen.

Liiketoimintasuunnitelmaa ei ole julkistettu, mutta Sinkkonen toimii rakennusalalla ja Uusitalo on aiemmin ostanut ja kunnostanut Pyhtäällä sijaitsevan Stockforsin teollisuusalueen ja siihen kuuluvan Patruunatalon matkailukohteeksi.

Maanantaina Ronnin myynti on Hämeenlinnan kaupunginhallituksen käsittelyssä, ja apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo esittää Pääjärven Kiinteistöpalvelujen tekemän sopimuksen hyväksymistä.

Isosuo myöntää, että 0,5 miljoonan myyntihinta on Ronnin rakennuksiin ja maihin nähden lähes olematon, mutta vanhojen laitosalueiden myynti on ollut koko maassa hankalaa.

Ortodoksisäätiö kilpailee

Asian käsittelyä kaupunginhallituksessa mutkistaa se, että kaupungille on tullut tarkennettu, kilpaileva ostotarjous, joka on saman suuruinen kuin Sinkkosen ja Uusitalon tarjous.

Sen on tehnyt ortodoksitaustainen Kaikkien Athosvuoren Pyhien Perintösäätiö, joka suunnittelee ortodoksisen toimintakeskuksen ja myöhemmin ehkä luostarinkin perustamista Ronnin alueelle.

– Kun Ronnia alettiin markkinoida keväällä, alueesta tuli kuusi ostotarjousta. Sekä Sinkkonen ja Uusitalo että ortodoksisäätiö olivat tällöin mukana, Isosuo kertoo.

Korkein tarjous oli tehty erään venäläisen yrityksen nimissä, mutta koska sen taustoista ei saatu selkoa, neuvotteluja sen kanssa ei käyty. Ortodoksisäätiön suunnitelmia taas ei pidetty realistisina.

Loppuvaiheen neuvotteluissa oli mukana kaksi tarjousta eli Sinkkosen ja Uusitalon tarjous sekä Bitline Oy:n tarjous. Näissä neuvotteluissa Sinkkonen ja Uusitalo vetivät pitemmän korren.

– Ortodoksisäätiön edustajat ovat nyt kesän aikana aktivoituneet ja tarkentaneet suunnitelmiaan, mutta niihin liittyy vielä monia avoimia kysymyksiä, kuten maksukyky, Isosuo kertoo.

Säätiötä ei myöskään ole vielä rekisteröity, mutta se on saanut rekisteröintiluvan patentti- ja rekisterihallitukselta.

Jos kaupunginhallitus hyväksyy Ronnin alueen myynnin, kauppahinta jakautuu puoliksi kaupungin ja Pääjärven Kiinteistöpalvelujen kesken. Sen lisäksi kaupunki saa alueen puuston myynnistä tuloja 160 000-200 000 euroa. (HäSa)