Niementaustantiellä sijaitsevan omakotitalon pihaan on ilmestynyt majakoita, merikohoja ja pari poijua. Puutarhaan sunnuntaiksi nousevan Mayday Cafen teema on veneilyhenkinen. Ravintolan henkilökunta, sisarukset Milka, Mirjami ja Mikael Asikainen sekä heidän äitinsä Maria Kaisa Hast hääräävät pihalla sinisiin essuihin pukeutuneina. – Nämä yhtenäistävät, ja asiakkaat tietävät, kuka kuuluu henkilökuntaan, Hast kertoo esitellessään esiliinaa. Hast on ravintolassa kuitenkin vain apuna. Idean takana on parikymppinen sisaruskolmikko, jota yhdistää intohimo ruuanlaittoon. – Tämä kolmikko tekee ihan mitä vain. Antaa vaan aineet, vispaimet ja vatkaimet, Hast sanoo. Raaka-aineita omalta pihalta Ihan mitä vain. Niillä sanoilla voisi kuvailla myös Mayday Cafen tarjontaa. Brunssibuffetista löytyy muun muassa seljankukkaboolia, yrttisämpylöitä, indonesialaista salaattia ja ruotsalaisia vohveleita. Tarjolla on myös gluteenittomia ja vegaanisia herkkuja, sillä perheestä löytyy erityisruokavalioiden edustajia. – Kaikki halusivat vähän kaikkea, joten tarjolla on muun muassa englantilaisia ja ruotsalaisia ruokia, kertoo Mirjami Asikainen. Tarjoiltavissa on käytetty runsaasti oman pihan antimia, kuten marjoja perunoita ja kesäkurpitsoja. Brunssipaikalle tilausta Idea ravintolapäivään osallistumisesta sai alkunsa puhtaasti hauskanpidosta. Ravintola muotoutui brunssibuffetiksi, koska kaupungista ei vielä sellaisia löydy. – Brunsseja pidetään nykyään paljon kahviloissa. Olisi kiva, jos Hämeenlinnassakin brunsseja olisi enemmän, Milka Asikainen tuumaa. Kolmikko on laittanut kaiken mielikuvituksensa likoon ravintolaa varten. Äiti on nimennyt Milkan tapahtuman taiteelliseksi johtajaksi, sillä muun muassa kahvilan logo on hänen käsialaansa. Tapahtumavastaavaksi nimetyllä Mirjamilla on allaan jo yksi ravintolapäiväkokemus. Hän oli Turussa järjestämässä ravintolapäivänä Pekka Haaviston kampanjaravintolaa. Keväällä ylioppilaaksi kirjoittaneelta Mikaelilta puuttui vielä titteli. – Olen vain töissä täällä, nuorimies sanoo. Porukka ratkeaa nauruun, mutta päättää lopulta, että grillipihtien ja tiskiharjan varressa tehtäviään hoitava Mikael on porukan huoltopäällikkö. Käteistä mukaan Ravintolaan toivotaan noin 50 kävijää, mutta puoletkin siitä määrästä olisi perheen mielestä loistava juttu. Paikkoja pihassa riittää kerralla noin 34 asiakkaalle, ja sadesäällä pääsee katoksen alle. Mukaan kannattaa varata käteistä, sillä kortinlukijoita tavalliseen kotipihaan kohoavasta ravintolasta ei löydy. Ravintolan lisäksi pihapiirissä on Hämeenlinnassa lopettaneen Villa Mokan pop up -lankakauppa. Ravintolapäivä 19.8. Brunssi Mayday Cafessa klo 10–15.