Ihmiset liikkuvat nyt ahkerasti metsissä marjastamassa ja sienestämässä. Vastaan saattaa tulla ilves, karhu tai jopa susi – hyvin epätodennäköisesti tosin. Myös suurpetojen jälkiä tai jätöksiä voi olla maastossa.
Havainnoista pitäisi ilmoittaa mahdollisimman pikaisesti, mutta kenelle? Hattulan-Kalvolan riistanhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Teemu Karhula vastaa:
– Suurpetoyhdyshenkilölle.
Suurpetoyhdyshenkilöt ovat Suomen riistakeskuksen kouluttamia ihmisiä, ja he toimivat riistanhoitoyhdistyksissä. Heitä on Suomessa yhtensä noin 1 600.
– Yhdyshenkilö kerää ja tarkistaa havainnot, myös epävarmat. Tiedot toimitetaan Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselle, joka tekee arviot suurpetokannoista, Karhula selvittää.
Hänen mukaansa tiedot palvelevat ensisijaisesti tutkimusta, mutta niiden perusteella myös säädellään petokantoja.
Ilveksestä eniten havaintoja
Suurpetohavainnoista ilmoituksen tekeminen koskee kaikkia Suomen suurpetoja, eli ilvestä, karhua, sutta sekä ahmaa. Ahmoja ei tosin Etelä-Hämeessä juuri liiku.
– Ilveshavaintoja tehdään eniten, niitä tulee viikoittain. Karhuista tulee havaintoja vuosittain, mutta susihavaintoja ei varmistu joka vuosi, Karhula luettelee.
Havainnot koskevat siis paitsi itse eläimiä myös niiden jälkiä ja jätöksiä. Karhula painottaa, että epävarmoistakin havainnoista kannattaa ilmoittaa. Karhun jätös saattaa joskus osoittautua hevosen kakkaroiksi, mutta se ei haittaa.
– Emme me siitä pahastu, pääasia on, että tutkitaan. Havaintojen varmistaminen katkaisee siivet turhilta huhuilta, ja palvelee näin myös luonnossa liikkujia.
Myös Luonto-Liiton susityöryhmän puheenjohtaja Sami Lyytinen pitää havaintojen ilmoittamista hyvänä asiana.
– Ei siihen ole nokan koputtamista.
Sen sijaan hän suhtautuu varauksella siihen, riittääkö kaikilla suurpetoyhdyshenkilöillä tarpeeksi asiantuntemusta.
– Titteli ja pätevyys eivät välttämättä aina kohtaa. Joukkoon mahtuu myös suurpetoihin asenteellisesti suhtautuvia.
Samoin Lyytinen perää Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselta lisää avoimuutta kerätyn aineiston hyödyntämisessä.
Suurpetoyhdyshenkilöiden yhteystietoja löytyy esim. puhelinluettelosta riistanhoitoyhdistysten kohdalta sekä nettisivulta riista.fi. (HäSa)