Aika harvoin jalkapallossa saa tehdä maalin tyhjiin, mutta keskiviikkona sellainenkin harvinaisuus nähtiin Ykkösen jumbofinaalissa, kun FC Hämeenlinnan Aapo Lappalainen kuljetti pallon HIFK:n verkkoon. Kotijoukkue nappasi Lappalaisen maalilla täyden pistepotin numeroin 1–0 (0–0), ja se kavensi eron säilyjän paikalla olevaan kotkalaiseen FC KooTeePeehen neljään pisteeseen.
Pelin henki oli Kaurialassa selvä – kummallekaan joukkueelle ei tasapelipisteestä olisi ollut juurikaan iloa. HIFK pelasi tuomarin antamalla lisäajalla upporikasta ja rutiköyhää, kun se sai kulmapotkun. Helsinkiläiset nostivat maalivahti Mika Johanssonin mukaan lukien kaikki pelaajansa FC Hämeenlinnan maalille, mutta kulmapotku jäi hämeenlinnalaisille. Paulo Pereira syötti Lappalaiselle, joka purjehti maalintekoon.
– Yleensä meillä on kolissut omissa 90 minuutin jälkeen, joten hyvältä tuntui vihdoin voittaa. Kerrankin saimme itse maalin. Noin rauhassa en ole saanut ennen maalia tehdä. Maalivahti taisi olla lähimpänä ja hänkin puolikentässä. Onneksi HIFK nosti pelaajat ylös, ja saimme halvan maalin, Lappalainen myönsi.
Taisto jatkuu
Tekotapa saattoi olla halpa, mutta loppukaudesta maali voi olla vielä arvokas. FC Hämeenlinnalla on kautta jäljellä viisi ottelua, joista ensimmäinen on heti lauantaina Kaurialassa SJK:ta vastaan.
– Siihen on jo tottunut, että pelejä on tiuhaan. Torstaina pitää tehdä pieni palauttava harjoittelu ja sitten valmistautua SJK:ta vastaan. Kovin kauan voitosta ei voi nauttia, Lappalainen muistutti.
Voittomaali meni oikealle miehelle. Lappalainen oli hyökkäyssuuntaan kotijoukkueen ykkösmies. Hän haastoi vasemmalla laidallaan HIFK:n puolustajia vahvoilla nousuillaan.
Tasainen alku
Ottelun ensimmäinen puoliaika oli tasainen, mutta toisella HIFK sai pelin haltuunsa. Varsinkin ensimmäiset parikymmentä minuuttia kotijoukkueella oli vaikeuksia. Lauri Hakasen tulo kentälle tasoitti puntteja.
– Aloitimme ihan hyvin. Ensimmäisellä jaksolla pelimme oli tasapainossa, ja pelistä jäi tasainen kuva. HIFK teki puoliajalla pieniä muutoksia, jotka aiheuttivat meille ongelmia. Reagoimme siihen ja saimme puolustamisen kuntoon. Molemmat hakivat maalia lopussa vimmatusti. Ehkä oli jo meidän aikamme tehdä se loppuhetkien maali, sanoi FC Hämeenlinnan päävalmentaja Jussi Lempinen.
Lempinen ihmetteli omiensa puolustamista toisella jaksolla.
– Olemme kevätkierroksen jälkeen miettineet henkilökohtaista puolustamista aika paljon. Hirveän moni pelaaja edelleen ryntäili. Paineet ovat tietysti kovat ja kaikki tietävät, mistä pelataan. Tuli vähän sama fiilis kuin Kotkassa, että ajatus lähtee lapasesta, päävalmentaja arvioi.
Lempinen lupasi, että FC Hämeenlinna taistelee sarjapaikastaan loppuun asti.
– Palkeissa on vielä pikkaisen ilmaa. Sarjan joukkueet ovat vaikeita – kaikki voimme voitta ja kaikille voimme hävitä. Se on fakta. Kaikilta jäljellä olevilta joukkueilta olemme saaneet pinnoja. Meillä on viisi peliä aikaa taistella. Peleistä kolme on vielä kotona. Emme tee tätä helpoksi kenellekään, valmentaja sanoi.
Moilanen apeana
HIFK:n päävalmentaja Juha Moilanen myönsi, että harmittaa.
– Tasapelikin on tässä sarjassa hyvä tulos. Vedimme riskillä tyyliin “tulos tai ulos”. Tasapeli olisi ollut tietysti saatavissa, Moilanen asetteli sanojaan.
HIFK:lle tappio tietää lähes varmasti lippua Kakkoseen. Se on 14 pisteellään jumbona ja kahdeksan pistettä Kotkaa perässä, kun pelejä on jäljellä viisi. (HäSa)