Wetterhoffin talon vanhan kutomon lattiassa on vieläkin niiden 22 kangaspuun jäljet, joilla kudottiin vuosikymmeniä taidokkaita käsitöitä. Kangaspuista on jäljellä enää yhdet, mutta paljoa ei ole enää jäljellä siitä hiljaisesta tiedostakaan, joka haudattiin kangaspuiden mukana.
Kasvatustieteen tohtori Helena Lehkonen uskoo, että kädentaitajien hiljainen tieto pitäisi saada nopeasti talteen, sillä siitä hyötyisivät paitsi alan opiskelijat myös alalla työskentelevät ihmiset.
– Kädentaitajilla on ihan uskomaton määrä hiljaista tietoa. Suurin yllätys minulle oli heidän taitonsa tehdä yhteistyötä asiakkaan kanssa. Siitä taidosta olisi hyötyä monessa ammatissa tulevaisuudessa, Lehkonen korostaa.
Yhteistyökyvyn lisäksi Lehkoseen teki vaikutuksen kädentaitajien asenne työn tekemiseen. Työtä oltiin valmiita tekemään paljon, eikä palkka ollut tärkein kannustin.
– Tärkein kannustin työn jatkamiseen ja siinä jaksamiseen olivat onnistumiset sekä intohimo, millä tekemiseen suhtauduttiin, Lehkonen huomauttaa.
Kari Brusin innoittajana
Lehkosen tie hiljaisen tiedon lähteille alkoi jo muutama vuosi sitten, kun hän tutki väitöskirjaansa varten koulun johtajien hiljaista tietoa ja analysoi johtotehtävissä toimivien keinoja selviytyä työstään.
– Sitä en tiedä, mistä tuli innostus tutkia nimenomaan kädentaitajia. Ilmeisesti siihen innosti HPK:n huoltajan Kari Brusinin jääminen eläkkeelle ja huoli siitä, kuka hänen jälkeensä osaa enää teroittaa kiekkoilijoiden luistimet yhtä hyvin, Lehkonen naurahtaa.
Viime vuoden keväänä Lehkoselle ja kuva-artesaani Jouni Uotiselle myönnettiin Suomen kulttuurirahaston Hämeen rahaston vuoden apuraha viidentoista kädentaitajan hiljaisen tiedon keräämisen tutkimusprosessia varten.
Syksyllä valmistuneessa tutkimuksessa haastateltiin hämeenlinnalaisillekin tuttuja ihmisiä, esimerkiksi näyttelijä Arja Nurmista, taiteilija ja opettaja Maarit Humalajärveä sekä keraamikko Heli Valajaa.(HäSa)