Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vähäväkinen HPK taipui OrPolle

Hämeenlinnan Pallokerhon naisten lentopallojoukkue koki kovia lauantaisessa Mestaruusliigan ottelussaan Oriveden Ponnistusta vastaan. Kauden hyvin aloittanut Kerho hävisi selvin numeroin Oriveden Ponnistukselle ja menetti sairastuvalle kovan pisteiden tekijänsä Marina Skenderin. Kroaatti loukkasi kätensä jo ensimmäisessä erässä, mutta taisteli sisulla erän loppuun saakka. Kaksi sormeaan telonut Skender piteli kättään toisesta erästä alkaen vaihtopenkillä ja jännitti vähäväkisen joukkueensa esitystä.

HPK:lta puuttui lauantain ottelusta nimittäin myös vatsalihaksensa jo keskiviikon harjoituksissa reväyttänyt Annika Kivioja sekä jalkatoipilas Stefania Okaka. Yleispelaajan tontille joutui tämän vuoksi joukkueen toinen passari Katja Kylmäaho.

– Toivottavasti Marina ei loukannut itseään pahemmin. Onneksi pallo ei tullut oikean käden sormiin, eli lyöntikäsi on kunnossa. Kyllä tämä harmittaa, sillä ensimmäisessä erässä näytti vielä siltä, että tarjoamme tv-ottelussa tasokkaan ottelun. Toivoin viisieräistä kamppailua, mutta peli lässähti pahasti Marinan jätettyä kentän. Sisulla hän kuitenkin taisteli avauserän ja ennätti paukutella seitsemän pinnaakin, muistutti HPK:n päävalmentaja Jukka Koskinen.

OrPo jyräsi Hämeenkaaressa kahden kovan yleispelaajan johdolla. Joukkueen parhaana palkittu australialainen Eliza Hynes nousi ratkaisijaksi varsinkin erien lopun käänteissä. Myös unkarilainen Agnes Pallag paukutteli palloja Kerhon kenttään pirteästi.

OrPon unkarilainen päävalmentaja Laszlo Hollosy ei elvistellyt pelin jälkeen. Myös hän harmitteli Kerhon huonoa tuuria.

– Kaverilla kävi huono tuuri ja se laski pelin tasoa. Hienosti HPK:n pelaajat kuitenkin taistelivat viimeisiin palloihin saakka.

– Ei tämä kamppailu ollut meiltäkään mikään hyvä esitys. Luulimme, että ottelu oli taputeltu ensimmäisen erän jälkeen ja teimme ehkä sen takia paljon virheitä, arveli Hollosy.

Antikainen: Meillä oli hyvä vire

OrPon passari Annina Antikainen ei hänkään riemuinnut ottelun jälkeen. HPK:ssakin aiemmin pelannut urheilija odotti kovaa ottelua.

– Olemme aloittaneet kauden hyvin ja tähänkin otteluun meillä oli hyvä vire. Meillä on tänä vuonna tasainen joukkue, joka on hitsautunut yhteen koko ajan paremmin ja paremmin. Harmi kun emme päässeet esittämään parasta peliämme, Antikainen jutteli.

HPK kärsi lauantaina kauden ensimmäisen tappionsa. Kolme aiempaa otteluaan Kerho oli voittanut puhtain 3–0-luvuin.

Päävalmentaja Koskinen uskoo joukkueensa palaavan voittojen tielle – toivottavasti jo keskiviikon Kangasalan ottelussa LP Kangasalaa vastaan.

– Joukkueella on erittäin hyvä henki päällä. Kaikki taistelevat rohkeasti ja pystyvät ratkaisuihin kovissakin paikoissa. Nyt pitää vain saada rivit taas pian kuntoon, suunnitteli Koskinen. (HäSa)