Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Liike on lääkettä

Johtava työterveyslääkäri Seija Ojanen puhkuu intoa noustessaan portaita Viipurintie 1–3:een.

– Terveydenhuoltoväki liikkuu liian vähän, Ojanen huikkaa ja kerää pikapikaa kasaan joukon muita liikunnasta innostuneita naisia.

Tänä syksynä Työsykkeen naiset ovat lähteneet yhteistuumin lisäämään omaa liikuntaansa.

– Teemme sen mukaisesti kuin puhumme, sanoo liikuntakoordinaattorina toimiva työterveyshoitaja Hanna Rantala ja painottaa, että jokaisella on vastuu omasta kunnostaan.

Liikunta kirjataan ylös

Suurin osa liikunnasta tapahtuu kunkin työntekijän omalla vapaa-ajalla.

– Jokainen pitää liikuntapäiväkirjaa.

Hanna Rantala antaa viikoittain henkilökohtaiset palautteet siitä, miten tavoitteet ovat täyttyneet.

Alkuun jokaisen olisi hyvä saada kasaan ainakin kaksi liikuntakertaa viikossa. Ensimmäisellä viikolla päästiin yhteensä 50:een.

– Lihaskunto on vielä heikko lenkki, kertoo itse voimanostoa harrastava Hanna Rantala ja nauraa, että aikoo itse viedä koko porukan kuntosalille, kun tulee hänen vuoronsa järjestää kuukausittainen tunnin ryhmäliikunta.

Iloliikunnasta voimia

Rantalan mukaan keskustelua on herättänyt muun muassa se, mikä on raskasta liikuntaa.

– Juoksun ja esimerkiksi spinningin lasken raskaaksi, mutta esimerkiksi sauvakävelyä en.

Vaikka tavoitteet ovat tiukanlaiset, vakuuttaa Seija Ojanen, että kysymys on ehdottomasti iloliikunnasta, eikä suinkaan mistään projektista, joka tyypillisesti syttyy, mutta myös sammuu pian pois.

– Spurtit eivät auta, vaan tarvitaan jatkuvaa liikuntaa, eikä tätä tehdä hampaat irvessä. Kun on paljon iloa ja naurua, eli henki on hyvä, voimme hyvin paitsi työssä, niin muutenkin.

Liikunnan antama virkistys on arvossaan erityisesti vuoden pimeimmän ajan koittaessa.

– Synkkä kausi vaikuttaa meihin kaikkiin, siksi onkin nyt hyvä huomata, miten hieno ruska on ulkona.

Henkisesti raskaassa työssä hyvä fyysinen kunto auttaa myös mieltä jaksamaan paremmin.

Kilpailuhenkeäkin on.

– Ensisijaisesti kilpailemme kuitenkin kaikki vain oman itsemme kanssa.

Seija Ojanen on päässyt jo 8 liikuntakertaan viikossa, ja tavoitteena on täysi 10.

– Voin lähteä illalla vaikka pyöräilemään ja ajelen minne huvittaa. Juoksemaan en vielä uskalla lähteä, ennen sitä pitää pudottaa painoa.

Samalla reseptillä paljon

Hanna Rantalan mukaan samalla reseptillä, liikunnalla, voi hoitaa saman tien useita vaivoja.

Seija Ojanen luettelee, että liikunta käy lääkkeeksi ainakin verenpaineeseen, sokeriaineenvaihdunnan häiriöihin, tuki- ja liikuntaelinvaivoihin ja mielialan häiriöihin.

Suuri osa työterveystyöstä on istumatyötä, joka korostaa liikkumattomuuden riskejä.

Kaupungin ja keskussairaalan työterveyshuollosta vastaava Työsyke ja Työterveys Häme oy muuttivat uusittuihin toimitiloihinsa keväällä. Turuntien tiloja vaivasivat sisäilmaongelmat.

Toimipisteet ovat Viipurintien lisäksi keskussairaalassa, Riihimäellä ja Lammilla. Työntekijöitä on yhteensä 38, joukosta on miehiä vain neljä.

– Yhtenä tavoitteena on sairauspoissaolojen vähentäminen, vaikka niitä ei mitenkään erityisen paljon olekaan.

Rantareitti ihan vieressä

Työsykkeen uuden pääpaikan lähellä on mainiot ulkoilumahdollisuudet, kun Rantareitti kulkee aivan vierestä.

Pääterveysaseman nurmikko on ollut jo käytössä. Ryhmäliikunnassa on päästy alkuun tutustumaan muun muassa astangajoogan alkeisliikkeisiin.

– Teimme puoliympyrässä aurinkotervehdyksiä. Olemme yhdistäneet liikuntaan myös kulttuuria, kun kävimme vastapäisessä taidemuseossa katsomassa Rudolf Koivun teoksia. (HäSa)