Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ylpeys omasta kylästä on talkooväen kantava voima

Kaloisten kyläyhdistyksen Tervaperjantai kerää Renkoon useita satoja juhlavieraita ensi perjantaina. Renkoviikko käynnistyy Kaloisten kuuluisasta tykinlaukauksesta iltakuudelta. Samalla hetkellä sytytetään perinteinen tervahauta ja tervan tuoksu leijaileekin kylän yllä läpi viikon. Lähtölaukausta ovat edeltäneet lukemattomat talkootyötunnit eri yhdistysten ja seurojen yhteistyönä eri puolilla pitäjää.

– Tervaperjantain ja muiden Renkoviikon tapahtumien suunnittelu alkaa jo kevättalvella ja juuri ennen h-hetkeä ne työllistävät monia ihmistä lähes kokopäiväisesti, kertoo kyläaktiivi Tarja Pell.

Pell on päätynyt Helsingistä Pohjanmaan kautta Renkoon noin kymmenen vuotta sitten. Kaloisissa tehdään vapaaehtoisvoimin kaikki arpajaispalkintojen hankinnasta pihan siistimiseen sekä tukkuhankintoihin. Jo mainosten ja tiekylttien tekeminen ja paikoilleen asettelu vie monta iltaa.

– Kyläyhdistyksen omistaman kylätalon eli Tukikohdan pihapiirissä riittää nurmikkoa ajeltavaksi. Aina löytyy myös kunnostushommia, myhäilevät Pekka Vanhatalo ja Tauno Korhonen.

Vanhatalo toimii Tukikohdan talonmiehenä ja Korhosen voi kyläyhdistyksen tapahtumien aikana löytää niin liikenteenohjauksesta, arpoja myymästä kuin makkarakojun takaa. Molemmat miehet ovat olleet mukana kyläyhdistyksen toiminnassa omien sanojensa mukaan jo vuosikymmeniä.

– Aina pyydettäessä olen lähtenyt mukaan, en muista että olisin koskaan kieltäytynyt, Korhonen hymyilee. Talkooporukassa puhalletaan yhteen hiileen eikä mikään homma ole toista vähäpätöisempi. Hyvä henki ja ylpeys omasta kylästä sitoo ihmisiä yhteen.

– Onneksi kyläyhdistyksessä on Pekan ja Taunon kaltaisia runkohenkilöitä, jotka ovat olleet toiminnassa mukana pitkään ja pitävät taustalla perushommat pystyssä. Tämä mahdollistaa erilaisten tapahtumien järjestämisen myös Renkoviikkoon liittyen, Tarja Pell kiittelee

– Toivottavasti lähiseudulta nousee uutta innostunutta sukupolvea viemään kyläyhdistyksen toimintaa eteenpäin, erilaiselle osaamiselle on aina tarvetta, Pell pohtii.

– Kyllä niitä tulee, kun vaan annamme vähän tilaa, huikkaa Korhonen vierestä. Aktiiviseen Kaloisten kyläyhdistykseen kuuluu noin 250 henkilöä, joista lähestulkoon puolet ovat kesäasukkaita.

– On tärkeää, että kylillä järjestetään tapahtumia, jotka luovat positiivisia muistoja ja saavat ihmiset palaamaan myöhemminkin. Tapahtumissa myös kesäasukkaiden on helpompi tutustua paikallisiin, Pell miettii. Toiveet Renkoviikon suhteen ovat talkooporukan keskuudessa korkealla. Hyvä sää tuo toivottavasti mukanaan runsaan joukon yleisöä myös kauempaa. HÄSA Teksti ja kuvat: Tanja Lupari