Rautiaiset halusivat selvittää, oliko naapurissa asunut poliisi urkkinut perheen tietoja. Siitä seurasi vuosien oikeustaistelu viranomaisia vastaan. Rautiaisten ansiosta suomalaiset saivat kuitenkin edes jonkinlaisen oikeuden valvoa yksityisyydensuojaa viranomaisten rekistereissä. Joskus isot asiat alkavat hyvin pienestä. Rautiaisten perheelle tuo hetki koitti, kun naapurin alle kouluikäinen poika kävi käsiksi perheen samanikäiseen tyttäreen. Perhe asui pienessä omakotitaajamassa Pohjois-Savossa. Kun vanhemmat menivät naapuriin selvittämään asiaa, ilmaantui paikalle toinen naapuri, ammatiltaan poliisi. Eija Rautiaiselle jäi tämän puheista sellainen käsitys, että hänen aviomiehensä taustassa voi olla jotain epäilyttävää. Tapaus ei horjuttanut aviopuolisoiden luottamusta toisiinsa, mutta asia jäi kaivelemaan Juha Rautiaista. Mitä naapuri oli vihjaillut? Oliko hänestä arveluttavia tietoja poliisin rekistereissä? Oliko naapuri katsellut niitä? Rautiainen teki tuolloin pätkätöitä opettajana, tutkijana ja Palomiesliitossa. Aiemmin hän oli työskennellyt pitkään ensihoitajana ja palomiehenä Kajaanissa, joten hän oli tehnyt paljon yhteistyötä poliisien kanssa. Tietääkseen hän ei ollut silti koskaan joutunut itse niin sanottujen poliisiasioiden kohteeksi. Rautiainen kyseli eri tahoilta, miten asiaan saisi selvyyden. Hän päätyi tekemään naapuristaan tutkintapyynnön ja pyysi poliisihallitusta selvittämään poliisin rekisterien lokitiedoista, ketkä olivat selanneet perheenjäsenten tietoja. Pohjois-Savon poliisilaitos oli aluksi auttavainen, mutta pyydettyjä tietoja se ei suostunut luovuttamaan. Rautiaiset eivät antaneet periksi, vaan veivät asian hallinto-oikeuteen, joka asettuikin perheen puolelle. Poliisi hyödynsi kuitenkin kaikki valitusmahdollisuudet tuomioistuimissa, ja Rautiaisten tytär aloitti koulun. Äiti työskenteli koulussa rehtorina. Kolmannen luokan syksyllä tytär kertoi, että häntä aiemmin kuristanut naapurin poika ja viereisen poliisinaapurin poika kiusaavat häntä. Asian selvittely koulussa ja perheiden välillä ei kantanut hedelmää, vaan lopputuloksena oli molemminpuoliset tutkintapyynnöt poliisille. Naapureiden välejä ei tätä ennenkään voinut kuvailla lämpimiksi, mutta nyt seurasi kanteiden ja valitusten kierre. Tilanne tulehtui parantumattomasti. Työnantaja ehdotti lopulta, että rehtori vaihtaisi koulua, mutta Eija Rautiainen ei halunnut, koska ei mielestään ollut tehnyt mitään väärää. Viranomaisten toiminnassa ilmeni yhä kummallisempia piirteitä. Tutkinnassa selvisi, että urkinnasta epäilty poliisinaapuri oli todella katsonut Rautiaisen tietoja. Syyksi hän sanoi Rautiaisen uhkaavaksi kokemansa käytöksen. Rikoksesta epäilty poliisi esitti syyttäjälle lisätutkintaa, jossa voisi perustella toimiaan. Syyttäjä suostui, ja naapuri pääsi näin toimittamaan omia tekojaan tutkiville kollegoilleen asiakirjan riitakumppanistaan. Dokumenttia voi kuvailla rikosprofiloinniksi tai uhka-arvioksi. Se sisälsi monenlaisia vakavia syytöksiä ja epäilyjä Juha Rautiaisesta ilman mitään näyttöä. Syyttäjä määräsi asiakirjan tekijänsä pyynnöstä salaiseksi, ja Rautiainen sai siitä tiedon vasta myöhemmin tietosuojavaltuutetun kautta. Tietosuojavaltuutetun mukaan asiakirjaa ei olisi saanut salata Rautiaiselta. Tutkinta päätyi mahalaskuun. Syyttäjällä oli vuosi aikaa nostaa poliisinaapuria kohtaan syyte henkilörekisteririkoksesta, mutta määräaika ylittyi ja syyteoikeus vanheni viidellä päivällä. Tietosuojavaltuutetun mukaan naapuri näytti joko menetelleen esteettömyyssäännösten vastaisesti tai rikkoneen virkavelvollisuuksiaan. Syyttäjänkin mielestä naapuri toimi esteellisenä, mutta virkavelvollisuuden rikkomisesta syyttäjä ei nostanut syytettä, koska piti asiaa vähäisenä. Ainoa poliisinaapurille koitunut seuraamus tapahtuneesta oli työnjohdollinen keskustelu omalla poliisilaitoksella. Vuosien oikeustaistelu ja riitely naapureiden kanssa vei Rautiaisten voimat. Perhe muutti vajaat kaksi vuotta sitten Kuopioon, ja Eija Rautiainen vaihtoi työpaikkaa. Juha Rautiainen oli matkan varrella laittanut vireille toisenkin tutkinnan selvittääkseen, jatkuiko urkinta. Hän sai syyttäjältä muutaman asiakirjajäljennöksen esimerkeiksi tutkinta-aineistosta. Papereissa oli tuttuja nimiä. Poliisi, jonka vaalikampanjaa Rautiainen oli avustanut. Tuttu poliisi, joka oli kunnallispoliitikko ja Rautiaisen puoluetoveri. Poliisi, jonka lapsi oli Rautiaisen partiolippukunnassa ja jolle hän oli tehnyt töitä. Kaikki olivat katselleet Juha Rautiaisen tietoja rekistereistä. Heillä saattoi toki olla siihen jokin asiallinen peruste. Rautiainen kertoo kysyneensä syytä suoraan heiltä itseltään, mutta turhaan. Muutamaa kuukautta myöhemmin syyttäjä lopetti tutkinnan, nyt kustannuksiin vedoten. Tutkinta olisi vienyt ainakin yhden henkilötyövuoden, mikä oli syyttäjän mielestä kohtuuttomasti siihen nähden, miten vähäiset seuraamukset urkinnoista koituisi yksittäiselle poliisille. Syyttäjä katsoi, ettei mikään tärkeä yleinen tai yksityinen etu vaatinut esitutkinnan jatkamista. Syyttäjän päätöksessä on lyhyt, mutta hätkähdyttävä yhteenveto tutkinnassa kerätystä aineistosta. Se oli laaja. Pelkästään valtakunnallisesta poliisiasiain tietojärjestelmästä Patjasta tehty lokiselvitys sisälsi 1 302 sivua Rautiaisiin liittyviä tietoja. Sivumäärään voisi painaa kaksi Tuntematonta sotilasta ja Kalevalan , ja tilaa jäisi vielä ylikin. Rautiaisten tietoja oli katsellut Patja-rekisteristä yhteensä 177 eri poliisia vajaan viiden vuoden aikana kesästä 2008 lähtien. Määrä järkytti Rautiaisia. – Siinä oikein konkretisoitui, että emme ole lain edessä ja kansalaisina tasa-arvoisia, vaan poliisi voi tehdä mitä vain minun tiedoillani, Eija Rautiainen muistelee. – Asiantuntijat kertoivat, että määrä ei voi selittyä tavallisiin asioihin liittyvällä virankäytöllä, Juha Rautiainen lisää. Tietoja katselleiden poliisien määrä tuntuu todellakin suurelta, kun sitä vertaa esimerkiksi suurta huomiota saaneeseen Mika Myllylän tapaukseen. Siinä yli 70 kuollutta hiihtäjälegendaa urkkinutta poliisia sai sakkotuomion. Rikosuutisissa tarkkaan seuratun Anneli Auerin tietoja yritti aikanaan katsella ainakin 80 poliisia. Aina massaurkintojen paljastuttua poliisi on vakuuttanut, että tapauksista on otettu opiksi. Silti viimeksi tänä keväänä poliisihallitus joutui aloittamaan rikostutkinnan, kun ainakin 30 virkamiestä oli yrittänyt katsella virastaan pidätetyn huumepoliisin Jari Aarnion tietoja. Patja on vain yksi viranomaisten monista rekistereistä, joihin talletetaan tietoja niin rikollisista kuin tavallisista kansalaisistakin. Rautiaisten tietoja oli katseltu myös muista rekistereistä. Syyttäjä ei suostunut luovuttamaan kokoamaansa aineistoa. Rautiaisten valitus tästä on yhä hallinto-oikeudessa. Perheen taistelu on poikinut ainakin yhden voiton suomalaisten yksityisyydensuojalle. Heidän ansiostaan korkein hallinto-oikeus (KHO) linjasi, että ihmisillä on tietyin edellytyksin oikeus saada tietoa siitä, kuinka paljon heidän tietojaan on katseltu. Mahdollisuus avautuu, jos ihmisellä on esittää jokin vakavasti otettava perustelu epäillä urkintaa. Rautiaisten tapauksessa poliisi oli tehnyt sisäisen laillisuusvalvontamenettelyn, ja KHO:n mukaan tämä aineisto tuli luovuttaa Rautiaisille. Poliisi ei suostunut tähän edes ulosotossa. Asia ratkesi vasta tänä kesänä, kun poliisin valitukset oli hylätty käräjä- ja hovioikeudessa eikä asiaa alettu enää puimaan korkeimmassa oikeudessa. Ulkopuolisen on mahdotonta arvioida luovutettua aineistoa, sillä poliisi on merkinnyt sen salassapidettäväksi. Rautiainen kertoo aineistosta sen verran, että se vaikuttaa hänestä valkaistulta. Siitä on hänen mielestään poistettu tietoja, joita siinä pitäisi olla hänen aiemmin haltuunsa saamien asiakirjojen perusteella. Hänen mukaansa aineisto ei tarjoa kunnon selityksiä sille, miksi poliisit ovat käyneet katsomassa perheen tietoja. Rautiainen yrittää viedä asiaa vielä eteenpäin oikeusteitse. Jos Rautiaisten urkinnasta epäilemät poliisit ovat toimineet vastoin lakia, aika on toiminut heidän edukseen. Ainakin kolmen osalta mahdolliset rikokset ovat vanhentuneet. Yhdestä poliisista Rautiainen on tehnyt rikosilmoituksen, mutta sekin jäänee suutariksi. – Siinä vanhenee virkavelvollisuuden rikkominen tänä syksynä, kun viisi vuotta tulee täyteen. Henkilörekisteririkos on jo ehtinyt vanhentua, Rautiainen selittää. Lopullinen totuus urkinnoista on siis yhä hämärän peitossa. Vailla vastausta on sekin kysymys, onko Rautiaisesta tehty rikosprofilointi yhä poliisin tietokannoissa. Rautiainen teki tänä kesänä eduskunnan oikeusasiamiehelle kantelun Itä-Suomen poliisilaitoksen toiminnasta ja Poliisihallituksesta, jonka pitäisi valvoa, että kansalaisten tietoja käsitellään asianmukaisesti. Suomalaiset uskovat vankasti poliisin ammattietiikkaan ja nuhteettomuuteen. Tapaus pakottaa kysymään, suojelevatko viranomaiset toisiaan. – Jos syyttäjä rupeaa hankalaksi, hänen mahdollisuutensa hoitaa asioita poliisin kanssa heikkenevät. Ruokkivaa kättä ei purra. Syyttäjillä ja poliiseilla on yhteiset pikkujoulut, Juha Rautiainen vastaa. Eija Rautiainen sanoo tulleensa siihen tulokseen, että kansalaisen pitää suhtautua poliisiin varovaisesti. – Onneksi terveydenhuollossa, pankeissa ja muualla on tarkemmat säädökset, ja siellä työntekijöiden pitää olla lainkuuliaisia ihmisiä. Poliisin ei tarvitse olla. Juha Rautiainen ei jaksa enää uskoa, että saa ketään vastuuseen. – Toivon, että juttu vaikuttaa jollain tavalla siihen, miten tulevaisuudessa arvioidaan rekisterinkäytön valvontaa. Urkinta ei lopu, ennen kuin kiinnijäämisestä saa riittävän rangaistuksen. Tarina on monimutkainen , surullinen ja ahdistavakin. Se ei kerro naapuririidasta, vaan siitä, miten vaikeaa tavallisen ihmisen on valvoa yksityisyydensuojaansa viranomaisten rekisterissä. Eija Rautiainen olisi luovuttanut jo kauan sitten, mutta hänen miehensä on halunnut katsoa asian loppuun saakka. Miksi? – Tärkein syy on, että olen hakenut omalle tyttärelleni ja vaimolleni oikeutta, Juha Rautiainen vastaa hiljaa. Hän sanoo saaneensa ”perinteisen, kainuulaisen, luterilaisen kotikasvatuksen”, jossa oikeudenmukaisuus on hallitseva käsite. Rautiaisen mielestä Suomessa on ”hienot ja hyvät poliisit”, mutta poliisin toimintakulttuurissa on kestämättömiä historiallisia jäänteitä, jotka pitää kitkeä pois. – Ei saa olla sellaista maan tapaa, että ajankuluksi katsellaan ihmisten tietoja. Pienissä arkipäiväisissä asioissa se etiikka ja moraali tulee esille, Rautiainen toteaa. Elämänkokemus ja omat lapset ovat saaneet Rautiaisen ajattelemaan koko ajan vahvemmin, että ihmisellä pitää olla oikeus yksityisyyteen. – Viranomaisten rekistereissä voi olla kaikkein salatuimpia yksityisiä asioita. On äärimmäinen loukkaus ihmistä kohtaan, jos hänen tietojaan katsotaan syyttä, Rautiainen sanoo.