HPK nousi kolmen maalin takaa voittoon jääkiekon A-nuorten liiga-avauksessaan Jyväskylässä lauantaina.
JYP johti ottelun puolivälissä 3–0, mutta sen jälkeen HPK löysi jyvän. Artturi Toivola aloitti takaa-ajon toisen erän kahdella maalillaan. Tommi Harainen toi Kerhon tasoihin kolmannessa erässä ja voittomaali oli Harri Kainulaisen käsialaa. Kainulainen teki maalinsa ylivoimalla neljä minuuttia ennen loppua Jyri Waajakosken (0+2) ja Jimi Jalosen (0+2) tarjoilusta.
– Eivät 3–0-lukemat JYPille kuvanneet pelitapahtumia ottelun ensimmäisen puoliskon aikana. Sellaista urheilu ja jääkiekko kuitenkin ovat. Meidän piti saada kiri kasaan ja siinä onnistuimme. Paljon meillä oli kuitenkin maalipaikkoja ennen ensimmäistä maaliakin, selvitti HPK:n A-nuorten päävalmentaja Matti Tiilikainen.
Hän vakuutti olevansa tyytyväinen joukkueensa nousuun.
– Alku oli meitä kaikilta vähän hermostunut, ymmärrettävästikin. Kolmas erä oli meitä ajoittain jo pelin dominointiakin, Tiilikainen tuumi.
Artturi Toivola pelasi valmentajan mukaan kauden parastaan. Hän sai toisen erän puolivälierissä rinnalleen miesten liigaryhmään kuuluvat Eetu Tuulolan (0+1) ja Julius Valtosen. Puolustuksessa luuti liigamiehistöstä Teemu Kaislehto (0+1).
Vahvasti esiintyi myös ketju Waajakoski–Kainulainen–Harainen, joka junaili Kerholle kaksi maalia.
– Puolustajista voi nostaa esiin Joonas Uimosen, joka pelasi hyvin ensimmäisen A-nuorten liigaottelunsa.
HPK:n maalia vartioineelle Henri Viitalalle kertyi 26 torjuntaa. JYPin molari Markus Ruusu oli kiekon tiellä 32 kertaa.
HPK jatkaa nuorten liigaa heti sunnuntaina kello 16 Tapparaa vastaan. – Vastus varmastikin kovenee ja meidänkin on peliämme parannettava, Tiilikainen arvioi. HäSa