Ahveniston vuoropäiväkodissa Hämeenlinnassa on helmikuun alusta alkaen ollut käytössä lasten päivähoidon tuntilaskutus. Siitä kootaan käytännön kokemuksia ensi viikolla alkavalla nettikyselyllä, joka suunnataan lasten vanhemmille ja päiväkodin työntekijöille.
– Kysymme lasten vanhemmilta, miten tuntilaskutus on vaikuttanut esimerkiksi lasten hyvinvointiin, vanhempien työnjakoon ja arjen sujumiseen. Samoin henkilökunnalta kysymme heidän näkemyksistään ja kokemuksistaan, sanoo varhaiskasvatuspalveluiden tilaajapäällikkö Seija Mäkinen. Maksukertymään tuntilaskutus ei ole Mäkisen mukaan vaikuttanut. Aluksi maksuissa tosin oli selvä notkahdus, mutta se on tasaantunut.
Kun päivähoidosta maksetaan todellisten hoitotuntien mukaan, lasten hoitopäivät ovat seurannan mukaan lyhentyneet merkittävästi. Tämän ansiosta Ahveniston päiväkotiin on pystytty ottamaan 10 lasta lisää, eli päiväkodissa on nyt 100 lasta.
– Enemmänkin olisi ehkä mahdollista ottaa, mutta päiväkodin tilat rajoittavat sitä. Tässä näkyy se, ettei Ahveniston päiväkotia ole alun alkaen rakennettu vuoropäiväkodiksi, Mäkinen kertoo. Nettikysely tuntilaskutuksesta alkaa ensi maanantaina ja päättyy 25. syyskuuta. Sen tulosten perusteella pohditaan tuntilaskutuksen mahdollista laajentamista tai siitä luopumista.
– Valtionhallinnon ratkaisutkin vaikuttavat asiaan, mutta niitä ei ilmeisesti ole tulossa ihan lähiaikoina. Tuntiperusteinen päivähoitolaskutus saattaa kuitenkin jossain vaiheessa tulla valtakunnalliseksi käytännöksi, Mäkinen sanoo.
Toistaiseksi käytännön yleistymistä rajoittaa seurannan hankaluus. Esimerkiksi Ahveniston päiväkodissa päivähoidon tuntikirjaukset tehdään käsin ja asiakasmaksut lasketaan yksitellen. – Muualla on ollut koekäytössä tähän suunniteltuja laskutusjärjestelmiä, mutta ne eivät missään toimi vielä kovinkaan hyvin, Mäkinen sanoo. HÄSA