Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kausi alkaa heti paikallisottelulla

Salibandyn divarikausi ei voi hämeenlinnalaisittain mielenkiintoisemmin alkaa. Steelers ja Lammin Salibandy kohtaavat nimittäin heti lauantain sarja-avauksessa Elenia-areenassa kello 18.

Steelersin Ville Lastikka on tälläkin kaudella Divarin mielenkiintoisimpia pelaajia. Moni varmasti odotti, että liigakaukalot kutsuvat loppelaislähtöistä hyökkääjä jo tällä kaudella, mutta Lastikka allekirjoitti hämeenlinnalaisten kanssa jatkosopimuksen.

– Tätä on odotettu taas koko kesä. Onhan se hienoa päästä pelaamaan kovia pelejä. Innolla odotamme, että pääsemme iskemään taas LaSB:ia vastaan. Viime kaudella ottelut olivat hienoja tapahtumia ja tiukkoja pelejä, joten sarja-avaukseen tulee kyllä pieni ekstralataus, kun LaSB on vastassa, Lastikka myöntää.

Tiukkaa lauantaita odottaa myös Lammin Salibandyn Rasmus Kainulainen.

– Maaleja nähdään varmaankin aika paljon. Steelersiä vastaan on aina kiva pelata, Kainulainen myöntää. Lastikan mukaan LaSB on juoksuvoimainen ja taitava joukkue.

– Meidän pitää pystyä vastaamaan siihen omalla pallonhallinnallamme ja järkevällä pelaamisella. Juoksemiseen meidän ei pidä lähteä mukaan, hyökkääjä suunnittelee.

Steelersillä on puolestaan Lastikan mielestä nuori ja menestyksenhaluinen ryhmä.

– Taitoa ja maalintekovoimaa löytyy. Tässä vaiheessa on tietysti vielä vähän vaikea sanoa joukkueesta tarkemmin, sillä pelejä on ollut vielä aika vähän. Kausi näyttää sitten todellisuuden, Lastikka muistuttaa. Lammin Salibandyn kesä on sujunut hyvin. Joukkueen valmennus vaihtui viime kauden jälkeen, kun Jussi Sihvonen siirtyi helsinkiläisen Tapanilan Erän organisaatioon. LaSB valmennuksesta vastaa ensi kaudella Kalle Tyrkäksen kanssa hämeenlinnalaisille tuttu salibandymies Petri Kemppainen.

– Olemme treenanneet kovaa ja varmasti valmiita kauteen. Kemppainen on tuonut kaikennäköistä uutta, mutta hän on valmentajana aika samanlainen kuin Sihvonenkin oli, Kainulainen vertaa. Steelersin viime kausi päättyi mainion runkosarjan jälkeen pettymykseen pudotuspeleissä kuopiolaista SB Welhoja vastaan.

– Viime kausi jätti parantamisen varaa. Runkosarja meni kohtalaisen hyvin, mutta emme pystyneet parhaaseen peliimme, kun oikeat pelit alkoivat. Nyt lähdemme parantamaan ja tekemään asiat vielä vähän paremmin. Eiköhän se tuota tulosta jossain vaiheessa, Lastikka uskoo.

Hänen mielestään kilpaurheilussa voi tavoitella vain yhtä asiaa.

– Joukkueen kanssa emme ole asettaneet vielä tavoitteita, mutta henkilökohtaisesti olen sillä kannalla, että tavoitteellisessa urheilussa ei kannata tähdätä kolmanneksi. Voittoa tavoitellaan joka pelissä, Parolannummella sotilaspoliisikomppaniassa palveleva Lastikka sanoo.

LaSB tavoittelee runkosarjassa kotietua pudotuspeleihin. – Pudotuspeleissä mennään sitten päätyyn asti, Kainulainen vakuuttaa. HäSa