Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Purkulupa siunaantui ortodoksikirkolle

Ortodoksinen seurakunta on saanut luvan purkaa Erottajakadulla sijaitsevan ortodoksisen kirkon. Hämeenlinnan kaupungin rakennusvalvonta myönsi seurakunnalle luvan pitkään kestäneen haun päätteeksi.

Purkuluvalla on valitusaikaa syyskuun 29. päivään saakka, ja jollei siihen mennessä tule valituksia, rakennuksen purku voidaan aloittaa.

Lupa myönnettiin lopulta, kun Hämeen ely-keskus sekä Museovirasto muuttivat kantojaan purkuun liittyen. Vielä vuosi sitten molemmat viranomaiset olivat kielteisellä kannalla rakennuksen kulttuurihistoriallisen arvon takia, mutta viime elokuussa kanta olikin muuttunut kielteisestä purkamisen mahdollistavaksi.

– Kannanmuutos ainakin helpotti päätöksentekoa merkittävästi, toteaa kaupungin johtava rakennusvalvoja Timo Lehtinen.

Purkuluvassa edellytetään, että vanha rakennus on dokumentoitava huolellisesti ennen purkua. Ortodoksinen seurakunta on kaavaillut rakentavansa uuden seurakuntakeskuksen Kaurialassa sijaitsevan home- ja sisäilmaongelmista kärsivän kirkkorakennuksen tilalle. Keskuksessa olisi myös kirkkotila. Aiemmin kirkkoherra Markku Aroma on arvioinut, että uusi rakennus tulisi maksamaan noin miljoona euroa. Hämeen Sanomat ei tavoittanut Aromaa keskiviikkona. HäSa