Naivistit Iittalassa -säätiö valmistautuu jo kovalla tohinalla vuonna 2018 vietettäviin 30-vuotisjuhliin.
Säätiön asiamies Ulla Heinosen silmissä Iittala ja Hämeenlinna voisivat kasvaa juhlavuoteen mennessä Suomen naivistisen taiteen keskukseksi.
Puhtia tulevaisuuden suunnitteluun on haettu muun muassa laatimalla säätiölle liiketoimintasuunnitelma. Uskottavuutta puolestaan tuo matrikkeli, johon on tarkoitus koota Iittalan kesänäyttelyyn osallistuneet naivistitaiteilijat.
Säätiön väki haikailee Hämeenlinnaan myös galleriaa, joka tukisi ja pitäisi naivistitaidetta esillä myös talvikaudella. Kesänäyttely pysyy jatkossakin Iittalassa. Ennen juhlavuotta säätiö järjestää vielä kaksi kesänäyttelyä. Ensi kesän näyttelyn kokoamisesta vastaa Jyväskylässä asuva kuvataiteilija ja taidekriitikko Hannu Castrén .
Castrénille naivismi on taidetta, jolla ei ole ikärajaa ja joka ei vaadi koulutusta. Tämä asettaa myös kuraattorin uuteen tilanteeseen.
– Voi haastaa itsensä löytämään naivistitaiteilijoita eri ikäluokista. Naivismitaiteessa näkyy eletty elämä ja elämänkokemus, siitä tulee myös niitä aiheita.
Castrénin tavoitteena ei ole mullistaa maailmoita, mutta tuoda kuitenkin jotain uutta Lasimäelle.
– Pyrin kartuttamaan näyttelyä parilla nimellä. Jos vaikka muutamasta kolkasta löytäisin jokusen yllättävän nimen, olisin iloinen. On sellainen tuntuma, ettei naivismi ole mennyt maan alle, vaan palannut kodin piiriin, jossa naivismia syntyy, hän sanoo.
Castrénilla on ollut nuorempana myös oma lyhyt naivismikautensa. Iittalan kesänäyttelyä hän lähtee kuitenkin kokoamaan nöyränä.
– En tule taiteen leipäpappina suorittamaan työtä, vaan pyrin olemaan naivismin ihanassa maailmassa sisällä ja ammentamaan siitä.
Castrén, joka tunnustaa käyneensä naivistinäyttelyssä vain pari kertaa, aikoo aivan ensimmäisenä ottaa selvää viimeisen viiden vuoden aikana Iittalassa esillä olleista taiteilijoista.
– Tavoite on, että kun keväällä näen vain vilauksenkin taideteoksesta, pystyn heti sanomaan kenen työstä on kyse, hän sanoo. Iittalan kesänäyttely on myyntinäyttely sanan varsinaisessa merkityksessä.
Taidekauppa kävi hyvin myös viime kesänä, sillä kaikkiaan 495 teosta löysi kesän aikana uuden kodin. Kaikkiaan mukana oli noin 700 teosta. Myynti kasvoi noin 15 prosenttia edelliseen kesään verrattuna.
– Usein taiteen salonkikelpoisuus saavutetaan sillä, että hinnat ovat tiskin alla. Nämä teokset ovat kuitenkin avoimesti myynnissä. Koti voi olla taidekokoelman paikka, ja taide voi olla naivismia, Hannu Castrén sanoo.
Säätiön väki oli kesään tyytyväinen muutenkin. Kävijöitä oli lähes 18 000, mikä on noin tuhat enemmän kuin edellisvuonna.
– Sateinen kesä varmasti vaikutti, mutta myös Martti Innasen töistä koottu näyttely veti ihmisiä, Heinonen sanoo. Naivistinäyttelyn kävijämäärät ovat liikkuneet vuosittain noin 15 000–20 000 välillä. HÄSA