– Tämä kesä oli idean testausta, ensi kesänä on tarkoitus laajentaa toimintaa.
Näin kaavailevat Hattulan lukion ensimmäisen luokan oppilaat Roope Kujala ja Teemu Tähtiaho.
Molemmat työllistivät kuluneena kesänä itsensä puutarha- ja pihahommissa. He suorittivat viime lukuvuoden aikana Oma firma -kurssin, joka on kunnan, Hattulan yrittäjien ja paikallisen 4H-yhdistyksen yhdessä räätälöimä yrittäjyyskurssi.
Kujala ja Tähtiaho sekä kolme muuta nuorta yrittäjää sanovat, että kurssin ja varsinkin kesän työrupeaman parasta antia oli nähdä konkreettisesti, mitä yrittäjän työ on. Esimerkiksi Roosa Grönbergin suunnitelmat muuttuivat kesän mittaan.
– Perustin kosmetiikan maahantuontiyrityksen, mutta itse asiassa se poiki paljon muuta työtä. Sitä kautta tuli esimerkiksi lastenhoitoa ja kasvomaalausta, Grönberg sanoo. Lukion toisella luokalla opiskelevat Eeva Korhonen ja Elina Heikkilä työllistivät itsensä yhdessä ja erikseen musiikin parissa. He esiintyivät erilaisissa tilaisuuksissa, ja Eeva löysi myös soitto-oppilaita yrityksensä kautta.
– Mutta jännää oli, että kun itsellä olisi ollut kesällä parhaiten aikaa, keikkoja oli vähän. Keväällä ja nyt syksyllä on ollut enemmän.
Elina Heikkilä on tyytyväinen siihen, että on saanut keikkailla nyt omaan pussiin, ja kulttuurialan yrityksen kautta työskentely olisi tulevaisuudessakin kiinnostava vaihtoehto. Oma firma -kurssin toinen vetäjä, eli Hämeenlinnan seudun 4H-yhdistyksen Hattula-aktivaattori Kristiina Pirttimäki kertoo, että kaksi nyt järjestettyä kurssia ovat osoittaneet tarpeellisuutensa. Yritystoiminta kiinnostaa nuoria, ja kurssilaisten firmat ylsivät tavoitteeseensa myös taloudellisesti.
Kurssin toisena vetäjänä on toiminut Hattulan yrittäjien puheenjohtaja Meiju Honkavuori.
Hattulan kunta maksoi nuorten omille firmoille saman 300 euron tuen, joka maksettiin muillekin nuoria työllistäville yrityksille. Vapaa-aikatoimen päällikkö Jari Salmela kertoo, että tulevan talven kurssisuunnitelmia pohditaan vielä. – Saattaa olla, että nyt tulee välivuosi, mutta asiaa mietitään vielä. Meillä olisi toiveena saada tällaisia kursseja myös koulutuskeskus Tavastian ammatillisen puolen opiskelijoille, sillä heillä valmius oman yrityksen perustamiseen voisi olla vielä pitemmällä kuin lukiolaisilla, Salmela sanoo. HÄSA