– Palvelu on hullunkuristen perheiden ristiinpölytystä. Siitä tulee jotakin, jota ei voi vielä ennustaa, sanoo Linnan Kehityksen yritys- ja kaupunkikehityksen johtaja Tomi Virtanen.
Linnan Kehityksen rakentama Omani.fi -palvelu antaa yrityksille mahdollisuuden matalan kynnyksen verkottumiseen. Yritykset ja elinkeinoelämää palvelevat yhteisöt voivat myös tiedottaa sivuston kautta. – Tavoitteenamme on tuhat rekisteröitymistä palveluun, Linnan Kehityksen markkinointisuunnittelija Mirva Lemmetty kertoo.
Omani-palvelu on tarkoitettu Hämeenlinnan yrityksille, yrittäjille ja elinkeinoelämää palveleville yhteisöille. Hämeenlinnan kaupungin elinkeinoyhtiö Linnan Kehitys on rakentanut palvelun, mutta sen takana on myös kahdeksan muuta yhteisöä.
– Yrittäjiltä on lähtenyt toive tällaisesta palvelusta. Palvelun kautta esimerkiksi ravintola saa tiedon, että Hämeenlinnan Verkatehtaalla on 500 henkilön kongressi, Lemmetty sanoo.
Yhteisöt ja niiden palvelujen käyttäjät tarvitsevat tietoa, mitä tapahtuu. Tiedottamalla yhteisellä foorumilla voidaan välttää myös päällekkäisyyttä.
– Meille on tullut viestejä, että toimijoita on paljon ja että puurot ja vellit menevät sekaisin. Omani-palveluun voivat kaikki kirjoittautua käyttäjiksi. Pääsyä ei ole rajoitettu, mutta sisältö on tarkoitettu yrityksille. Palveluun voidaan perustaa julkisia ja suljettuja foorumeja.
Virtanen vertaa palvelua Facebookiin, Instagramiin ja Twitteriin.
– Esimerkiksi Innoparkin yrityksille tehdään suljettu foorumi. Tällaisia foorumeja voivat tehdä myös esimerkiksi kauppakeskusten yritykset, Lemmetty sanoo.
Linnan Kehitys toimii palvelun moderaattorina eli pitää huolta sisällön asiallisuudesta. Viestejä ei kuitenkaan tarkasteta reaaliaikaisesti kellon ympäri. – Palvelu pitää sisällään huikeita mahdollisuuksia. Se voi olla myös elinvoimatekijä. Tulee uusia avauksia, Virtanen uskoo. HäSa