Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Cocks ei antanut Dynamon yllättää

Riihimäen Cocks piti odotetusti kurissa paikallisvastustajansa Dynamon keskiviikkona Riihimäellä pelatussa käsipallon SM-sarjaottelussa. Cocks nappasi voiton selvin numeroin 33–21.

Cocks aloitti ottelun tekemällä heti parin maalin kaulan, mutta Dynamo sai kurottua eron kiinni. 410 katsojaa pääsi myös pelin edetessä vauhtiin. Kun vajaat 20 minuuttia oli pelattu, siirtyi Dynamo 8–7-johtoon, ja Cocksin valmentaja Kaj Kekki otti aikalisän.

Tämän jälkeen Teemu Tamminen urakoi vierasjoukkueen johtoon, ja puoliajalle mentiin Cocksin johtaessa maalien 16–11.

Voitosta huolimatta Cocksin valmentaja Kaj Kekki ei ollut aivan tyytyväinen omiensa esitykseen.

– Ketjulla, jolla aloitimme tänään ei ollut ollenkaan tekeminen parhaalla tasolla. Ei niin hyvä juttu. Vaihdon jälkeen onneksi löytyi lisää vauhtia ja intoa, hän pohti.

Viikonlopun Baltian pelit vetivät valmentajan mietteliääksi.

– Ne olivat tiukkoja pelejä. Niissäkin pelattiin pelin sisällä välillä hyvin ja välillä huonosti. Se meni laidasta laitaan, Kekki muisteli.

Perjantaina Cocks kohtaa HC Westin. – Toivon, että tämä ottelu toimi herätyksenä. Tarvitsee tehdä vähän enemmän töitä. Luulen, että vielä toistaiseksi joukkue asennoituu liikaa vastustajan mukaan. Omaa heikointa tasoamme pitää nostaa vielä selkeästi, linjasi Kekki. HäSa