Lapinjärven siviilipalveluskeskus saa maanantaina harvinaisia vieraita Etelä-Koreasta.
Miksi Military Manpower Administrationin virkamiesryhmä vierailee Suomessa, siviilipalveluskeskuksen johtaja Mikko Reijonen?
– Korea on saanut YK:n ihmisoikeustuomioistuimelta moitteita siitä, ettei sillä ole vaihtoehtoja aseistakieltäytymiselle. Käsitykseni mukaan kaikki aseistakieltäytyjät tuomitaan 18 kuukaudeksi vankilaan.
– Vieraat hakevat mallia siviilipalveluksen järkevälle toimeenpanolle ja ovat kiinnostuneita Suomen aseistakieltäytymisen mahdollisuuksista.
Kuinka siviilipalvelus Etelä-Koreassa eroaa suomalaisesta?
– Siviilipalvelus on Suomessa työ- ja elinkeinoministeriön alaisuudessa, kun taas Koreassa se on puolustusvoimien koordinoimaa toimintaa.
– Korealaismiehet ovat asevelvollisia ja järjestelmä valikoi, ketkä lähtevät siviilipalvelukseen ja ketkä aseelliseen koulutukseen. Ilmeisesti kaikilla on jonkin verran sotilaallista koulutusta.
Vaikuttaako pohjoinen naapuri jollain lailla eteläkorealaisten asepalvelusintoon?
– Etelä-Korea on jatkuvassa valmiustilassa, vaikka näennäisesti rauhan aikaa eletäänkin. Varmasti tämän vuoksi lähtökohta on, että kaikille miehille annetaan sotilaallista koulutusta.
Eteläkorealaiset vierailivat Suomessa vuonna 2011. Mihin he kiinnittivät huomiota?
– Se herätti ihmetystä, että suomalaiset siviilipalvelusvelvolliset ovat omissa vaatteissaan ja osalla on pitkät hiukset. Koreassa on käytössä siviilipalvelusunivormu.