Hämeenlinna
Hallituksen saavuttama sopu sosiaali- ja terveysuudistuksesta jätti yhä kysymyksiä ilmaan Kanta-Hämeen kannalta.
Hallitus ilmoitti, että Suomeen tulee 18 maakuntajakoa noudattavaa itsehallintoaluetta, mutta sote-alueita tulee kuitenkin 15. Lisäksi potilas saa valinnanvapauden lailla.
Lauantaina pääministeri Juha Sipilän (kesk.) poliittinen erityisavustaja Riina Nevamäki ilmoitti Hämeen Sanomille, että sote-alueiden jako julkistetaan vasta myöhemmin.
Lauantai-iltapäivänä Lännen Media sai kuitenkin hallituslähteistään tiedon, että Kanta-Häme säilyisi omana sote-alueenaan.
Pääministeri kuitenkin totesi myöhemmin illalla STT:lle, ettei jakoa ole päätetty.
Hämeen liiton hallituksen puheenjohtaja Iisakki Kiemunki (sd.) pitää tietoa hyvänä, jos se pitää paikkansa. Kanta-Häme ei kuitenkaan ole vielä selvillä vesillä.
– Edelleen on ratkaisematta, mikä on laajan päivystyksen ja synnyttävien sairaaloiden kohtalo. Ykkösprioriteettimme on ollut, että saisimme säilyttää laajan päivystyksen Kanta-Hämeen keskussairaalassa, Kiemunki sanoo.
Hän kuvailee laajan päivystyksen pitämistä ”yhtenä maakunnan historian suurimmista edunvalvontakysymyksistä.” Hallituksen ratkaisun mukaan Suomessa säilyisi 12 laajan päivystyksen sairaalaa, joista viisi on yliopistollisia keskussairaaloita.
KANTA-HÄMEEN sairaanhoitopiirin hallituksen puheenjohtaja Tapio Vekka (kok.) piti lauantain vastaisena yönä tehtyä sote-ratkaisua siedettävänä poliittisena kompromissina.
Kokoomuksen puoluevaltuuston kokouksesta lauantaina palannut Vekka arvioi, että Kanta-Häme muodostaisi oman sote-alueensa.
– Kommentit ovat olleet sitä tasoa, että vain pienimmät maakunnat yhdistetään. Jos olemme jatkossa itsenäisiä, niin meillä todennäköisesti on myös se päivystävä sairaala, vaikka niitä on vain 12, Vekka arvioi.
Keskustan kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila on puolestaan varma, että Kanta-Häme saa oman sote-alueensa.
– Lainsäädännön edetessä pitää varmistaa, että jo toimivat sote-yksiköt, kuten Forssan seudun, saavat jatkaa toimintaansa, Anttila sanoo.
Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajan Jouko Isolaurin mielestä jokaisella sote-alueella voisi olla oma päivystävä sairaalansa, koska rakenne olisi hallinnollisesti kevyempi kuin nyt esitetty.
– Tämä on kokonaan poliitikkojen muovaama ratkaisu, mutta kaikkiaan olen iloinen, että on ratkaisu. Toivottavasti yksityiskohdat eivät revi tätä, Isolauri toteaa.
POLIITTISEKSI kiistakapulaksi neuvotteluissa noussut valinnanvapauslaki tarkoittaa, että Suomeen otettaisiin käyttöön raha seuraa potilasta -malli.
Hämeenlinnan kaupungin tilaajajohtaja Jukka Lindberg arvioi, että valinnanvapaus johtaa palveluseteleiden laajempaan käyttöön ainakin sosiaalipalveluissa.
– Ilmeisesti molempia lakeja viedään kiivaasti eteenpäin. Jos valinnanvapaus ja sote-alueet astuvat voimaan samaan aikaan, syntyy aikamoinen rytinä.