Parolalainen Keijo Virtanen on seurannut huolestuneena, kun hallitus on kertonut lääkekorvauksia koskevista säästösuunnitelmistaan.
– Saan työeläkettä tänä vuonna 6 euroa kuussa enemmän kuin viime vuonna. Viime vuonna maksoimme vaimon kanssa yhteensä 2740 euroa lääke- ja lääkärikuluja. Miinukselle menee joka kuukausi.
Virtanen käyttää lukuisia hänelle elintärkeitä lääkkeitä. Lisämunuaisvaivaansa hänen on täytynyt ottaa suolahormonia vuodesta 1952 lähtien.
– Sen kelakorvaus on poistettu kokonaan ja verenpaine- ja kolesterolilääkkeiden omavastuita on nostettu. Kuukaudessa menee reilusti yli sata euroa enemmän lääkkeisiin kuin aikaisemmin. Jos tämä tästä pahenee, ei muuta kuin vaivaistaloon vaan, hän nauraa hirtehisesti.
82-VUOTIAS Virtanen on pystynyt toistaiseksi ostamaan kaikki tarvitsemansa lääkkeet. Sosiaalitoimiston luukulle hän ei halua lähteä. Virtanen saa pientä lisätienestiä lehtihommista.
– Pakko on tehdä töitä.
Virtanen on ollut yhteydessä lähialueiden kansanedustajiin ja saanut heiltä lääkekorvaushuolilleen ymmärrystä yli puoluerajojen.
– Mutta mitään ei ole tapahtunut. Se huolestuttaa, jos sairaalakeikkoja tulee enemmän, ja jatkossa niitä todennäköisesti tulee enemmän. Viimeksi sain sairaalasta yli 200 euron laskun.
KEIJO VIRTASEN kukkarossaan tuntemat lääkekorvaussäästöt ovat Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen peruja. Vuodesta 2013 lähtien lääkekorvauksista on säästetty 113 miljoonaa euroa. Ensi vuoden alusta voimaan tulevat muutokset perustuvat hallituksen jo keväällä 2014 tekemään kehyspäätökseen, jonka säästötavoite on 58 miljoonaa euroa.
Juha Sipilän (kesk.) hallitus kertoi viime kesänä säästävänsä lääkekorvauksista 150 miljoonaa euroa vuodesta 2017 alkaen. Summa vastaa yli kymmentä prosenttia lääkekorvausmenoista, jotka olivat viime vuonna 1,4 miljardia euroa.
LOPPUKESÄSTÄ hallitus päätti aikaistaa 150 miljoonan euron säästöistä 50 miljoonaa jo ensi vuodelle, mutta tämän viikon uutisen mukaan säästösumma on puolitettu 25 miljoonaan.
– Kuinka ensi vuoden säästöt puolitetaan, siitä ei ole vielä tietoa, eikä sitä ole varmaan vielä päätettykään, sanoo Kelan tutkija Katri Aaltonen.
Aaltosen käsityksen mukaan ensi vuoden säästöjen leikkaaminen puoleen ei vaikuta alkuperäiseen 150 miljoonan euron tavoitteeseen. Näin ollen säästölinja kiristyy huomattavasti reilun vuoden päästä.
KELASSA toivotaan, että hallituksen nopeiden liikkeiden aiheuttama kiire ei heijastu lopputulokseen.
– On puhuttu, että säästöihin pyrittäisiin lääkehoitoja järkevöittämällä. Täytyy toivoa, että näin todella käy, eikä korvauksia leikattaisi vain suoraan ihmisiltä, sanoo Aaltonen.
Päivitys 19.11. klo 57: Työeläkettä tulee tänä vuonna 6 euroa kuukaudessa enemmän kuin viime vuonna. Lisäksi on korjattu, että suolahormonia tarvitaan lisämunuaisvaivaan eikä munuaisvaivaan.