Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vok ei rohmua vuokra-asuntoja

Hämeenlinna

Iittalassa varsinkin isojen vuok-ranantajien asunnot tuntuvat tällä hetkellä olevan kiven alla. Yksityisillä markkinoilla asuntoja on, mutta niitäkin vähemmän kuin aiemmin.

Pitäjässä huhutaan, että Iittalan vapaat vuokra-asunnot olisi varattu turvapaikanhakijoille, eikä niitä sen takia annettaisi muille.

SPR:n Hämeen piirin vastaanottokeskusten apulaisjohtaja Aija Jantunen ihmettelee huhuja.

Hän sanoo, että SPR etsii maahanmuuttoviraston ohjeiden mukaisesti koko ajan aktiivisesti tiloja ja asuntojakin turvapaikanhakijoita varten. Iittalassa ei kuitenkaan ole solmittu muita sopimuksia kuin nykyisen vastaanottokeskuksen tiloista eikä ole tehty varauksia.

– Ehkä se on herättänyt huomiota, että olemme katsastaneet paikkoja. Esimerkiksi Lammilla on totuttu siihen, että kiertelemme koko ajan kylillä, Jantunen sanoo.

Jantusen mukaan esimerkiksi vastaanottokeskuksen naapurissa samassa kiinteistössä sijaitsevat asunnot kiinnostavat, mutta SPR ei ole kiirehtinyt asiaa.

– Sen sijaan sen ymmärrän, että jotkut ovat halunneet muuttaa pois. Kyllähän vastaanottokeskus näkyy ja kuuluu, Jantunen sanoo.

Hän huomauttaa, että useimmiten Punainen Risti on vuokrannut tiloja ja asuntoja, jotka ovat olleet valmiiksi tyhjillään tai vähällä käytöllä.

– Iittalaan on majoitettu hyvin lyhyellä varoitusajalla yli 100 turvapaikanhakijaa, joista suurin osa on lapsiperheitä. Koko maassa joudutaan nyt tekemään paljon vastaavia tilapäisiä ratkaisuja, ja pysyviä rakenteita mietitään vasta myöhemmin.

IITTALASSA SUURIN vuokra-asuntojen tarjoaja on Lakeuden Media, jonka omistaa seinäjokelainen kiinteistösijoittaja Reima Kuisla.

Kuisla osti tämän vuoden alkupuolella aiemmin A. Ahlström oy:n omistuksessa olleet kuusi kerrostaloa ja kaksi rivitaloa, joissa on yhteensä lähes 170 vuokra-asuntoa. Myös hän tyrmää huhut.

– Mitään varauksia ei minun asunnoistani ole tehty, ei sen paremmin vastaanottokeskukselle kuin Punaiselle Ristillekään. Muutama vapautunut asunto on tyhjillään sen takia, että ne ovat menossa remonttiin, mutta mitään muuta kuviota tässä ei ole, Kuisla sanoo.

Hän kertoo, että Iittalan vuokra-asuntojen käyttöaste on hyvä, ja hän on ollut tyytyväinen tilanteeseen.

HÄMEENLINNAN ASUNNOILLA on Iittalassa kuutisenkymmentä asuntoa. Toimitusjohtaja Matti Riekkolan mukaan niiden käyttöaste on pitkään ollut lähellä sataa prosenttia.

– Sieltä vapautuu asuntoja harvakseltaan, ja ne menevät saman tien. Kysyntä ja tarjonta ovat olleet tasapainossa, mutta totta kai turvapaikanhakijoiden tulo vaikuttaa tilanteeseen meidän alueellamme ja koko maassa, Riekkola sanoo.

Riekkolan mukaan SPR on vuokrannut Hämeenlinnan Asunnoilta koko kaupungin alueella noin 50 asuntoa, joista suurin osa sijaitsee Lammilla. Lammilla on silti myös eniten tyhjillään olevia vuokra-asuntoja.

– Valtakunnallinen ongelmahan on se, että maassa on runsaasti tyhjiä vuokra-asuntoja, mutta ne sijaitsevat muualla kuin Etelä-Suomessa. Pohjoisessa olisi asuntoja, samoin esimerkiksi Kouvolassa ja Salossa, Riekkola sanoo.