Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tekme sijoittaa opiskeluun

Sanna Alanoja odottaa innolla opiskelun alkamista, vaikka hänellä onkin jo kolme perustutkintoa.

Nuorena hän kävi emäntäkoulun ja valmistui suurtalouskokiksi. Myöhemmin hän siirtyi matkailualalle ja suoritti matkailun ohjelmapalvelutuottajan tutkinnon. 2010 alkoi hotelli-, ravintola- ja suurtalousesimiehen tutkinnon opiskelu.

Nyt Alanoja työskentelee Seminaarin koulun asiakaspalveluvastaavana Linnan Ateriapalveluissa. Vaihtelunhaluisena naisena hän toivoo uuden opiskelun näkyvän myös toimenkuvassaan.

– En ole koskaan laskenut, kuinka monta vuotta olen opiskellut, mutta paljon se on, Alanoja korostaa.

Sanna Alanoja oli yksi ensimmäisistä hakijoista Tekmen toimitilapalvelun ja Linnan Ateriapalvelun moniosaajakoulutukseen. Hän ja Konnarin koulun siivoojana työskentelevä Janita Tikkanen laittoivat hakupaperit sisään heti kun se oli mahdollista.

– En ole mikään lukuihminen. Opin parhaiten tekemällä, jota tämä koulutus toivon mukaan on, Janita Tikkanen sanoo. Kiinteistöjen ylläpitopalveluihin keskittynyt Tekme on muuttunut vuodessa nopeasti ja samalla koko yhtiön työntekijämäärä on kasvanut 430:een. Toimitilapalveluissa työntekijöitä on jo 260 sen jälkeen, kun siihen fuusioitiin Linnan ateria ja viime syksynä Hämeenlinnan laitoshuolto.

Toimitilapalvelujen palvelujohtaja Teresa Ritala kertoo, että työntekijöiden kouluttamisesta on keskusteltu jo pitkään. Investointi on suuri, mutta se tuo toivon mukaan paljon säästöjä.

On mahdollista, että toimitila- ja ateriapalvelujen esimerkkiä tulevat seuraamaan vielä muut Tekmen palvelut.

– On vain työnantajan etu kouluttaa työntekijät sellaisiksi moniosaajiksi, että he voivat tarpeen vaatiessa mennä auttamaan sinne, missä apua tarvitaan. Päällekkäinen työ yritetään karsia, Teresa Ritala huomauttaa.

Siivoojana työskentelevä Janita Tikkanen sanoo, että välillä etenkin koulun keittiössä tarvittaisiin auttavia käsiä. Tiskaamista riittää aina.

– Opiskelun jälkeen voin mennä keittiöön auttamaan, kun tilanne sitä vaatii, Janita Tikkanen sanoo. Moniosaajakoulutuksen järjestää Hyria oppisopimuskoulutuksena. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että työntekijät koulutetaan omassa tutussa työpaikassa jokaiselle henkilökohtaisesti suunnitellulla tavalla.

Teresa Ritala sanoo, että kaikki eivät suhtaudu koulutukseen myönteisesti, mutta se on ymmärrettävää. Työntekijöiden lähtökohdat ovat hyvin erilaiset.

– Pisimmillään koulutus voi kestää puolitoista vuotta. Jokaiselle räätälöidään oma opintosuunnitelma, Teresa Ritala sanoo.