Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hattula supistanee valtuustoaan

Hattulan kunnanhallitus päätti maanantaina esittää, että uuteen kunnanvaltuustoon valittaisiin 27 jäsentä. Kunnanjohtajan esitys oli, että valtuuston koko pysyisi ennallaan eli 35-jäsenisenä.

27 hengen valtuustoa esitti kunnanhallituksen jäsen Pentti Pietilä (kesk.). Ehdotuksen puolesta äänestivät myös Elina Hanska (kok.), Erkki Pänkäläinen (kok.), Kari Ventola (kok.) ja Ritva Viitala (kesk.).

Nykyisen kokoisen valtuuston kannalla olivat Tuula Mäenpää (sd.), Ville Myllymäki (sd.), Hellevi Luopajärvi (sd.) ja Aarre Lindeman (sit.). Uuden kuntalain mukaan kunta, jossa on yli 5 000 mutta enintään 20 000 asukasta, voi valita valtuuston, jossa on 27 valtuutettua. Halutessaan kunta voi kuitenkin valita isommankin valtuuston.

Jos kunnanhallituksen kanta menee läpi myös valtuustossa, Hattula valitsee ensi kevään vaaleissa siis minimikokoisen valtuuston. Valtuutettujen määrä vähenee kahdeksalla.

Kunnanhallitus esittää myös, että kunnanhallituksen jäsenmäärä pysyisi yhdeksässä ja että kunnanhallitus valittaisiin jatkossakin kahdeksi vuodeksi kerrallaan.

Hattula aikoo valita hallintotavakseen puheenjohtajamallin, jossa kunnanhallituksen jäseniä voidaan valita lautakuntien puheenjohtajiksi.

Tätä kohtaa kunnanhallitus hieman väljensi alkuperäisestä esityksestä, jonka sanamuoto oli, että kunnanhallituksen jäseniä valitaan lautakuntien puheenjohtajiksi.

Uutena asiana esitetään, että kunnanhallitukseen asetettaisiin elinvoimajaosto, johon kuuluisi kolme jäsentä ja asiantuntijoita. Niin ikään esitetään , että uusiin perusturva- ja sivistyslautakuntiin sekä tekniseen lautakuntaan valittaisiin seitsemän jäsentä. Nykyisin näissä lautakunnissa on yhdeksän jäsentä.

Myös rakennuslautakunnan koko pienenisi kahdella jäsenellä, kun seitsemänjäseninen lautakunta muuttuisi viisijäseniseksi. Tarkastuslautakunnan koko pysyisi ehdotuksen mukaan viisijäsenisenä.

Uusi malli vähentäisi lautakuntapaikkoja kaiken kaikkiaan kahdeksalla. Uutta hallintoa pohditaan myös Hämeenlinnassa ja Janakkalassa, mutta niissä päätöksiä aiotaan tehdä vasta syksyllä. HäSa