Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

VR kuuntelee kaupungin ahdinkoa

VR:n päätös karsia 14 junavuoroa Hämeenlinnasta on saanut paikalliset ja johtoportaan toimimaan.

Hämeenlinnan apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo kertoo, että kaupungin johto on jo käynyt neuvotteluita VR:n kanssa erilaisista vaihtoehdoista. Isosuon mukaan keskustelu oli rakentava.

– Kävimme läpi kaupungin ja maakunnan kannalta tärkeitä junavuoroja. VR:n edustajat lupasivat harkita asioita uudestaan. Uusi aikataulu tulee joka tapauksessa voimaan 20. kesäkuuta. Seuraava aikataulutarkistus on syksyllä, jolloin kehitysehdotuksia otetaan työn alle.

– Ei pidä kuitenkaan ajatella, että kaikki palaisi ennalleen. Uusia ratkaisuja tulee, Isosuo täsmentää. Isosuo vetoaa siihen, että Suomen vanhin rata on rakennettu Hämeenlinnan ja Helsingin välille, joten yhteistyötä VR:n kanssa tulisi vaalia tulevaisuudessakin. Kaupungin osalta se tarkoittaa asiakkaiden tuomista VR:lle.

– Jotkin vuorot ovat niin kannattamattomia, ettemme mekään voi kirkkain silmin vaatia niiden säilyttämistä.

Isosuon mukaan on selvää, että kymmenen asiakkaan junavuorot poistuvat pysyvästi. Muutos koskee koko maakunnan aluetta, eikä VR voi pyörtää päätöksiään vain Hämeenlinnan takia. Vuorojen karsiminen voi aiheuttaa lisää kuormitusta ruuhkaisille aamun ja iltapäivän vuoroille. Kaupungin johto teki VR:lle esityksen, että junien vaunumäärää lisättäisiin suosituimmilla vuoroilla.

Toiveena oli myös se, että osa jo tällä hetkellä ohittavista junista pysähtyisi Hämeenlinnassa sittenkin.

Hämeenlinnan junavuorojen puolesta -adressin alullepanija Matti Palosuota huolestuttaa Hämeenlinnan jääminen paitsioon alueen kehityksessä.

– Aikamoinen imagotappio tämä on Hämeenlinnalle. Kaupunkia markkinoidaan hyvillä kulkuyhteyksillä, mutta samalla junavuoroja vähennetään, Palosuo sanoo. Nettiadressin kommentoijat pohtivat muun muassa, miten jäljelle jäävillä junavuoroilla ehtii hakemaan lapset hoidosta tai pääsee kotiin myöhäisillan kulttuuritapahtumista.

VR säästää 14 minuuttia, jos Helsingistä Tampereelle kulkeva juna ei pysähdy lainkaan Riihimäellä, Hämeenlinnassa ja Toijalassa.

Palosuon mielestä säästö voi olla merkittävä ruuhkavuoroilla liikkuville, mutta iltaisin ohi paahtavissa junissa ei ole järkeä.

– Näkisin, että tämä kannustaa käyttämään omaa autoa. Samalla bussiyhteydet ovat lisääntyneet, mikä on sinänsä positiivista, Palosuo lisää. Palosuo on kerännyt adressiin nimiä netissä ja junassa jo noin 2 000 allekirjoituksen edestä. Hän uskoo, että samalla vauhdilla saadaan kasaan jopa 3 000 nimeä.

Pro Rautatie -yhdistys on lähtenyt tukemaan adressia. Palosuo ja yhdistys pohtivat nyt sopivaa aikaa luovuttaa adressi Liikenne- ja viestintäministeriölle.

Juha Isosuon mielestä on hyvä, että adressi on vireillä. – Jokainen poistuva vuoro on heikennys. Minusta on erityisen tärkeää, että asiakkaat antavat suoraa palautetta, Isosuo sanoo. HÄSA