Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kirstulaan uusi kunnallistekniikka

Kirstulan kaava-alueen kunnallistekniikan rakentamiseen on kaupungin alustavassa investointiohjelmassa varattu kolme miljoonaa euroa. Tilaajapäällikkö Leena Roppolan mukaan kaava menee vahvistettavaksi syksyllä.

– Toiveissa on, että kaava saisi lainvoiman tämän vuoden puolella, Roppola sanoo.

Aueelle rakennetaan kolmessa vaiheessa katuja, vesihuoltoa ja muuta kunnallistekniikkaa. Entinen Sunny Car Centerin tontti jaetaan useammaksi pienemmäksi tontiksi. Tavoitteena on kehittää Kirstulasta monipuolisen yritystoiminnan alue.

Kirstulan lisäksi kaupungin infrarakentamisen investointiohjelmassa on ensi vuoden lukuisia muita kohteita. Ohjelman toteuttamiseen on alustavasti varattu kahdeksan miljoonaa euroa, mutta investointiohjelman esittelytekstin mukaan hankkeiden kustannusarviot nousevat selvästi yli kahdeksan miljoonan euron varauksen.

Ennakkoon on varattu rahoitus SSAB:n, Liikenneviraston ja kaupungin yhteisen teollisuusradan kantavuuden nostoon.

Teräsyhtiö on sopinut hankkeesta kaupungin kanssa. Kaupungin osuus on noin miljoona euroa. Saman verran rahaa mennee Paasikiventien eli Hopeaseppien sillan korjaamiseen.

Myös tulevalla uudella asuntorakentamisen alueella Asemanrannassa on määrä aloitella ensi vuonna katujen rakentamista. Koska alueen maaperän kantavuus on huono, siellä tehdään geotekninen selvitys. Asemanrannan esirakentamisella turvataan alueen tonttien luovutus lähivuosina.

Muita tonttien luovutuksen mahdollistavia hankkeita ovat Keinusaari, Visamäki ja Moreeni. Visamäen alueen rakentaminen on jo käynnistynyt.

Seuraavaksi on tarkoitus tehdä Visamäentien ja Pajakadun saneeraus sekä Lapion risteyksen muuttaminen kiertoliittymäksi.

Uusia pientaloalueita ei Hämeenlinnaan ole rakennettu kahteen vuoteen. Kysyntää on vähän ja tarjontaa on ennestään riittävästi. Vuorentakana sijaitsevan Tohkakallion alueen kaupunki toivoo kiinnostavan omakotirakentajia.

Ensi vuonna sinne tehdään kunnallistekniikkaa 300 000 eurolla. Pientalotontteja tulee kuusitoista.

Moreenin yritysalueella rakennetaan ensi vuonnakin kunnallistekniikkaa ja viimeistellään katuja. Joitakin uusia tontteja tasataan ja niiltä poistetaan pintamaita.

Moreenia halutaan tehdä kiinnostavammaksi, koska valtatie 3:n varrella elinkeinoalueiden välinen kilpailu on kiristynyt.

Tonttihankkeisiin arvioidaan kaikkiaan menevän noin 3,9 miljoonaa euroa. Muista mahdollisista investoinnista yksi isoimmista on Palokunnankadun peruskorjaus linja-autoaseman korttelin kohdalta.

Sen kustannusarvio on noin 650 000 euroa.