Konkurssiuutisista huolimatta Anttila avasi ovensa keskiviikkoaamuna normaalisti.
Poikkeuksia normaaliin kaupankäyntiin silti on. Esimerkiksi verkkokaupasta ostettuja tuotteita ei voi enää noutaa, sillä luovuottamattomat tavarat ovat konkurssipesän omaisuutta. Lahjakorttejakaan ei enää saa.
Anttilan työntekijätkin saivat kuulla konkurssista vasta tiistai-iltana. Goodmanin kauppakeskusjohtaja Eeva Jauro kertoi keskiviikkona, ettei jatkosta ole vielä mitään tietoa. Konkurssipesän päätöksiä odotetaan koko Suomessa.
– Vielä ei tiedetä, tuleeko tilalle jotain muuta, ja jos tulee, niin koska, Jauro sanoo.
Kauppakeskus Goodmanin Anttilassa on noin 20 työntekijää. Se sijaitsee kahdessa kerroksessa, ja sen pinta-ala on noin 3 000 neliömetriä. Anttilan pääluottamusmies Kai Vauhkala kertoo, että työntekijöitä on tiedotettu lisää keskiviikkona iltapäivällä.
– Oikeuden päätöksestä on niin vähän aikaa, että moni asia on vielä auki.
Vauhkalan mukaan ketjun tavoitteena on löytää uusi omistaja.
– Myymälät pidetään normaalisti auki. Vielä ei voi sanoa mitään muuta.
Anttila tiedotti keskiviikkona, että lähes kaikki työntekijät irtisanotaan, mutta töitä pyritään järjestämään mahdollisimman monille. Työmäärä riippuu myös realisointitavasta. Hämeenlinnaan avattiin ensimmäinen Anttila jo 1960- ja 70-lukujen vaihteessa.
Vuonna 2011 toiminta loppui Hämeensaaren Anttilassa, mutta Tiiriöön avattiin pienempi Anttila Koti -sisustusmyymälä. Tiiriössä toiminta kesti vain kolme vuotta. Vaikka ketju sulki myymälöitään vuonna 2014, avattiin Goodmaniin silti silloin uusi Anttila. HÄSA