Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kauhun arkipäiväistyminen pelottaa

Maailmantapahtumat vaikuttivat Pentinkulmien päivien ohjelmaan, ihmissuhteiden jännitteistä puhumattakaan.

Urjalan Pentinkulman päivillä puhutaan tänä vuonna pelosta. Ja jännityksestä. Viikon nimi on Kauhun paikkoja.

Toiminnanjohtaja Laura Jänisniemi kertoo, että tapahtuman suunnitteluvaiheessa ei ollut tietokaan Brexitistä tai Turkin vallankaappausyrityksestä.

– Ensin tarkoituksena oli keskittyä kauhukirjallisuuteen ja ihmissuhteiden jännitteisiin, mutta maailmantapahtumat muuttivat suunnitelmia.

Sunnuntain teemapaneelin otsikko on Ihan kauhea päivä.

Silloin ääneen pääsevät professori Jukka Kekkonen, toimittaja Lotta Nuotio, toimittaja Katarina Baer ja Suomen Penin jäsen ja kirjailija-toimittaja Ville Hänninen.

– Kekkonen on viime aikoina kommentoinut Turkin tapahtumia, Nuotio oli pitkään Ylen edustajana Turkissa, Baer kirjoitti juuri kirjan natsi-isovanhemmistaan ja Hänninen on tunnettu siitä, että hän on puolustanut pilapiirtäjien sananvapautta.

Heidän puheenvuorojensa jälkeen paneelikeskustelua vetää poliittisen historian dosentti Mikko Majander.

– Hirvittää, miten ajankohtainen aiheesta on vuoden aikana tullut, Jänisniemi sanoo.

Vaikka keskustelu on tänä päivänä monessa yhteydessä mennyt riitelyksi, Jänisniemi ei pelkää, että tilaisuus karkaisi käsistä.

– Kirjallisuustapahtuman pitää olla ajan hermolla. Keskustelua pitää maailmaan mahtua.

Jänisniemi arvelee, että keskustelu on saattanut olla Pentinkulman päivien alkuvuosina 1970-luvulla kärkästäkin.

Hän lisää, että provosointi ei vie keskustelua eteenpäin. Tosin hän arvelee, että paneelin vetäjä Majander osaa kannustaa panelisteja puhumaan.

– Uskon myös, että panelistit osaavat perustella kantansa.

Mutta jotteivät yöunet häviä keskustelun takia, päättyy sunnuntai-ilta Viita, rock ja rakkaus -musiikkinäytelmän konserttiversioon.

Lauri Viita -näytelmä tulee ensi-iltaan vasta lokakuussa Tampereen Työväen Teatterissa, mutta Pentinkulmalla pääsee tunnelmaan.

– Olen niin tyytyväinen, että saimme esityksen Urjalaan.

Näytelmä pohjautuu Viidan runoihin ja aiemmin julkaisemattomiin teksteihin.

Viikon aikana on luvassa paljon muutakin. Muun muassa Kauhean kiva ilta, Kiimankulman yö, Eila Pennasen elämäntyötä esittelevä näyttely, Kirjan ja musiikin juhla sekä Murhamysteeri-illallinen.

– Murhamysteeri-illallinen varattiin jo hyvissä ajoin täyteen. Järjestämme toisen illallisen, mutta ajankohta on vielä auki.

Viikon aikana järjestetään myös useita kirjoittamiseen liittyviä kursseja, muun muassa nuorille suunnattu Voimasana! -leiri.

Lauantaisessa Kirjan ja musiikin juhlassa puhujina ovat kansanedustaja Pekka Haavisto, kirjailija Tiina Raevaara ja blogisti Sami Minkkinen.

– Haavisto on ulkoministerin erityisedustaja Afrikan kriiseissä Sudanissa ja Somaliassa, jännityskirjailija Raevaara on puhunut julkisuudessa peloistaan ja Minkkinen keskittyy parisuhteen arjen kauhuihin, Jänisniemi taustoittaa.

Tilaisuuden väliajan jälkeen nähdään kirjailija Eppu Nuotion kirjoittama Lintukoto-musikaali.

– Tarkoitus on herätellä ihmiset miettimään, olemmeko kuitenkaan niin erilaisia, vaikka asummekin eri puolilla maailmaa. HäSa