Kalvolassa eli 1900-luvun vaihteessa Iso-Otto . Paikkakunnan persoona, monitaitava mies. Yhteen aikaan hän toimi haudankaivajana, mutta lämpimän kesän takia työpäivät olivat uuvuttavia. Niinpä hän päätti kaivaa hautoja yöllä.
Kylän pojat saivat loistoidean. He päättivät pelotella Iso-Ottoa hankkimalla itselleen valkoiset lakanat ja esittämällä haamuja. He hyppivät hautaa kaivaneen Iso-Oton kuopan ylitse. Iso-Otto ei tuntunut huomaavankaan poikia, jotka harmistuneena päättivät lähteä kotiin.
Hautausmaalta poistuttaessa joutuu kävelemään kaariholvin ali. Kun pojat alittivat sitä, tarttuivat yhtäkkiä isot kourat yhtä heistä niskasta. Hahmo sanoi pojille pimeydessä, että “hyppikää mitä hypitte, mutta täältä ette lähde minnekään”. Kuulija on viimein vapaa hengittämään, kun Kalvola-seuran puheenjohtaja Veikko Rantanen päättää paikallisen, perimätiedon mukana ajassa kulkeneen tarinan Murhalammin kodalla.
Kävikin niin, että pelottelijat pelästyivät.
Kalvola-seura ja Leader Linnaseutu järjestävät 17. elokuuta Kuutamokävely Murhalammelle -tapahtuman. Osallistujat patikoivat läpi metsän pitkin Kirkkopolkua aina Murhalammen kodalle, jossa aiotaan kertoa ja kuunnella erilaisia paikallisia kauhu- ja kummitustarinoita.
– Tarinoita ei tahdo enää oikein löytyä, sillä ihmiset eivät enää kokoonnu tulen ääreen kertomaan niitä. Tarinoita saadakseen täytyy haastatella kylän vanhimpia ja sopivasti johdatella heidän ajatteluaan, jotta kertomukset palautuvat muistiin, Rantanen sanoo.
Rantanen on kirjoittanut ja äänittänyt tarinoita talteen. Niissä kerrotaan muun muassa syntisestä Karoliinasta, väärän arkun hautaamisesta sekä Parantaja-Jussista ja noitakoivusta, joka aiheutti lavantautia.
Kaikki tarinat eivät ole välttämättä pelottavia, mutta K18 ne saattavat olla.
– Hautakivien läheisyydestä on kyllä joskus kuulunut ääniä, mutta ne ovat saattaneet kuulua irstailleille nuorille, Rantanen hymähtää.
Illan idea syntyi, kun Rantanen käveli keväällä seurueen kanssa kirkkopolkuvaelluksen.
Kirkkopolku oli aikoinaan tärkeä kulkureitti Kalvolan kirkkoon, josta saatiin sielunruoan lisäksi muun muassa tuoreimmat sanomalehdet ja kuulutukset. Sitä pitkin tultiin kävellen useita kymmeniä kilometrejä, jopa Tammelasta saakka.
Nyt polku on merkitty, ja puhelinsovelluksen kautta voi lukea sen historiaa vaikkapa silloin, kun sitä itse kävelee.
– Isoäitini Ida kertoi kulkeneensa sitä pitkin kirkkoon 1800-luvun lopusta lähtien, Rantanen sanoo.
Puskaradion kautta sana kuutamokävelystä ja kauhutarinoista kiiri Hämeenlinnan kaupunginmuseolle, joka kiinnostui asiasta. Se haluaa nyt kertomukset kokoelmiinsa.
– On hyvä saada talteen hiljaista tietoa, jota aikanaan kerrottiin illan tullen tuvissa, Rantanen sanoo.
Metsä herättää suomalaisissa monia tunteita, joskus ristiriitaisiakin. Nautintoa. Pelkoa. Mykistymistä. Nostalgiaa. Kunnioitusta. Ensimmäiset suomalaiset eivät selvinneet ilman metsää ja sen antimia.
Metsää arvostetaan, katsotaan sanattomina ylöspäin. Kukaan ei kuitenkaan ymmärrä sitä, mihin kaikkeen se ja siellä mahdollisesti asuvat henget ja jumalat pystyvät.
Metsässä pääsee lähemmäksi yliluonnollista, tuntematonta.
Murhalammen rannalla metsän syleilyssä on siis erityisen otollinen paikka kertoa pelottavia tarinoita. Lampi on saanut nimensä tarinasta, jonka mukaan venäläiset tappoivat paikallisia Isonvihan aikaan ja upottivat heidän ruumiinsa lammen liejuun. Ei – todennäköisesti – yliluonnollista, mutta tuntematonta. HäSa Kuutamokävely Murhalammelle 17.8. Lähtö Kalvolan kotiseutumuseolta klo 20.30 kimppakyydeillä. Takaisin museolla puolenyön jälkeen. Omat eväät mukaan.