Kehitysyhteistyöprojekti vei Marita Rainbirdin vuonna 2011 Afrikkaan. Rainbird työskenteli ensin hetken aikaa aids-orpojen Zimbabwessa.
Pian hän sai ulkoministeriöltä useaan otteeseen rahoitusapua ja siirtyi Keniaan, jossa hän työskenteli katu- ja slummilasten hyväksi.
Yksi isoimmista projekteista oli slummikoulun oppilaiden globaalikasvatus, jotta he oppisivat arvostamaan ympäristökysymyksiä, eläimiä ja luontoa.
Rainbird näki Nairobin slummeissa mitä on ehdoton köyhyys ja kärsimys.
– Jos lapsi sairastuu, ei ole rahaa mennä lääkäriin. Siellä kuollaan edelleen parannettavissa oleviin tauteihin ja nähdään kirjaimellisesti nälkää, hän muistuttaa.
Rainbird oli matkustanut paljon jo ennen muuttamista Keniaan. Afrikka oli aina kiehtonut häntä.
– Pidän kulttuurista ja musiikista siellä. Sitä vaikea selittää. Se vain veti puoleensa, Rainbird sanoo.
Hänen avustamansa lapset elivät yhdessä Afrikan suurimmasta slummista Kiberassa. Nainen itse asui Kabiria-slummissa.
Valkoihoisena naisihmisenä hän erottui joukosta. Elämä oli vaarallista, mutta Rainbird loi nopeasti näkymättömän turvaverkon.
Hänellä oli koko ajan ympärillä ihmisiä, jotka olivat tunnettuja yhteisössä. Paikalliset lehdet antoivat Rainbirdille näkyvyyttä.
– Puhuin epäkohdista slummeissa ja kehuin heidän todella lahjakkaita lapsiaan.
Rainbird ei silti välttynyt onnettomuuksilta. Kerran hänen reppunsa tyhjennettiin totaalisesti bussissa, vaikka hän itse istui vieressä.
Raakuus oli läsnä. Ihmishengellä ei ollut Rainbirdin mukaan sinänsä arvoa, sillä henkilö saatettiin kivittää kadulla kuoliaaksi tai lapsi polttaa kuoliaaksi pienestä rikkomuksesta.
Kokemukset ravistelivat naista ja laittoivat elämän prioriteetit tärkeysjärjestykseen.
– Suomessa valitetaan kovin pienistä asioista. En oikein jaksa enää osallistua niihin keskusteluihin.
Negatiivisista puolista huolimatta Rainbird haluaa palata vielä jonakin päivänä Afrikkaan.
Maan aurinkoisuus, lämpö ja joka paikassa soiva musiikki viehättävät Rainbirdia. Samasta syystä hän viihtyy myös mökillään Hauhon Vihavuodessa.
– Onnellisuus ei ole kiinni materiasta. Huomasin Afrikassa, että ihminen ei todellakaan tarvitse paljon ollakseen tyytyväinen elämäänsä.
Nyt vakituisesti Helsingissä asuva Marita Rainbird nauttii luonnosta ja yksinkertaisesta elämästä Hämeessä.
Hän hankki perheensä kanssa mökin Vihavuodesta jo vuonna 1995.
Eräs pitkäaikainen projekti tuli hiljattain päätökseen, kun Raibirdin satukirja Sadelinnun satuja julkaistiin.
Projekti alkoi jo vuonna 2004 hieman puolivahingossa, kun hän osallistui käsikirjoituskilpailuun Tampereella.
Rainbird lähetti kilpailuun lehmäjutun, jota hän piti itsekin älyttömänä.
– Ajattelin, että se on niin päätön, että he pitävät minua sekopäisenä.
Nainen unohti koko jutun, kunnes hänelle soitettiin kilpailusta ja sanottiin, että hän oli voittanut siinä kolmannen palkinnon.
Alkoi pitkä kehitystyö. Rainbird kirjoitti George Orwellin Eläinten vallankumous -kirjan kerronnan tapaisia tekstejä, joissa eläimillä on ihmisten ominaisuuksia.
Rainbirdin kirjassa on viisi tarinaa jokaisesta neljästä vuodenajasta. Tarinoissa kerrotaan universaaleista teemoista, kuten kaipuusta rakkauteen, yhteenkuuluvuuteen ja tarpeellisuuteen. Kirjan kuvitus on tilattu taiteilija Peter Gibsonilta .
– Hänellä oli todella hauskoja kuvia, jotka yhdistin omiin luontokuviini.
Osa tarinoista on totta ja osa mielikuvitusta. Rainbird kertoi Afrikassa asuessaan kirjansa tarinoita yli 12-vuotiaille lapsille. – Se toimi todella hyvin. Se tuntui ihmeelliseltä, kun kyseessä oli juttuja Suomen luonnosta, hän miettii. HÄSA