Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kaliforniassa kymmentä ihmistä ammuttiin, kolme kriittisessä tilassa

Kymmentä ihmistä ammuttiin Kalifornian San Bernardinossa myöhään sunnuntai-iltana paikallista aikaa, kertoi poliisi. Uhreista kolme on loukkaantunut vakavasti.

Ampuminen tapahtui asuinkerrostalon yleisissä tiloissa. Uutiskanava CNN:n tietojen mukaan kaikki uhrit ovat aikuisia.

Epäiltyä ei ole toistaiseksi saatu kiinni. Poliisin mukaan ampujia on ollut useita. Ampujat käyttivät käsiaseita ja kivääreitä, mutta aseita ei ole löydetty.

Naapurit kuulivat tapahtumapaikalta useita laukauksia. – Lankoni kuuli luotien lentävän talomme ohitse, sillä hän oli ampumisen aikaan ulkona, sanoi 15–20 laukausta kuullut Alysa Marie CNN:lle.

– Viisi minuuttia sen jälkeen helikopteri kiersi katumme yllä ja kehotti laskemaan aseet, maassa olevia ihmisiä nousemaan menemään turvaan ja antamaan virkavallan tehdä työnsä.

San Bernardinossa tapahtui vuoden 2015 joulukuussa joukkosurma, kun pariskunta surmasi 14 ihmistä sosiaalikeskuksessa.