Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Telia-johtajien lahjusoikeudenkäynti alkoi Tukholmassa - Syyttäjä: Toimitusjohtajan olisi pitänyt keskeyttää hämärät liiketoimet Uzbekistanissa

Yksi Ruotsin suurimmista lahjusoikeudenkäynneistä on alkanut Tukholmassa suuren mediahuomion keskellä. Syytettyinä on kolme Telian entistä johtajaa.

Kolmikkoa syytetään törkeästä lahjusrikoksesta, jonka enimmäisrangaistus on kuusi vuotta vankeutta. Syytettyinä ovat entinen toimitusjohtaja Lars Nyberg, entinen varatoimitusjohtaja Tero Kivisaari, joka toimi takavuosina Telian Euraasian-johtajana, sekä yhtiön entinen juristi. Kaikki kolme ovat kiistäneet syyllistyneensä lahjontaan.

Syyttäjä Gunnar Stetler sanoi oikeudenkäynnin alkaessa, että silloinen TeliaSonera maksoi yli kolmen miljardin kruunun (300 miljoonan euron) lahjukset Uzbekistanin diktaattori Islam Karimovin tyttärelle Gulnara Karimovalle saadakseen toimia mobiilioperaattorina läpeensä korruptoituneessa entisessä neuvostotasavallassa.

Syytetyt ovat kiistäneet syyllisyytensä muun muassa sillä perusteella, että laki lahjonnasta ulottuu vain niihin, joilla on muodollinen asema tai toimi – ei presidentin tyttäreen, jolla ei ollut virallista asemaa toimilupia myöntävänä tahona.

Syyttäjän mukaan kolme Telia-johtajaa ovat olleet osallisina sopimuksiin ja järjestelyihin yhtiön uzbekistanilaisen kumppanin ja Karimovan kanssa.

– Nybergillä oli mahdollisuus keskeyttää toimet kumppanin kanssa, mutta hän ei tehnyt sitä, Stetler sanoi.

Toimilupia hankittiin kulissiyhtiöltä

Nyberg kiistää tämän ja vetoaa siihen, että päätös Telian lähdöstä Uzbekistaniin tehtiin kesäkuussa 2007 kolme kuukautta ennen kuin hänestä tuli yhtiön toimitusjohtaja. Nybergin asianajajan mukaan hänellä ei myöskään ollut tietoja sopimusten yksityiskohdista.

Kukaan syytetyistä ei myönnä tienneensä, että rahat olivat päätymässä Karimovalle. Telia osti toimilupia Takilant-yhtiöllä, jota ulospäin edusti 22-vuotias nuori nainen, joka kuului Karimovan lähipiiriin. Yhtiö oli Gibraltariin rekisteröity postilaatikkoyhtiö.

Selvityksessä ilmeni, että Takilantin todellinen omistaja oli Karimova. Telian sisäisessä kirjeenvaihdossa kävi ilmi yhtiön johtajien saaneen tietää, että he olivat tosiasiassa tekemässä kauppoja presidentin tyttären kanssa.

Islam Karimov kuoli toissa vuonna. Gulnara Karimova on ollut jo vuodesta 2015 vangittuna kotimaassaan. Hänet tuomittiin silloin viiden vuoden vankeuteen korruptiorikoksista jouduttuaan riitoihin perheensä kanssa.

Telia maksoi jo viime vuonna jupakan seurauksena yli 800 miljoonan euron sakot ja korvaukset, joista sovittiin Yhdysvaltain ja Hollannin viranomaisten kanssa.

Uzbekistan-jupakka alkoi purkautua Ruotsissa vuonna 2012, kun Ruotsin television SVT:n tutkivan journalismin ohjelma Uppdrag Granskning paljasti sen.