Suomi on nyt nousukautensa huipulla ja talouskasvu alkaa hiipua jo ensi vuonna, ennustaa Nordea. Tänään julkaistun talousennusteen mukaan tämän vuoden kolmesta prosentista kasvu hiipuu ensi vuonna kahteen prosenttiin ja vuonna 2020 puoleentoista prosenttiin.
– Maailmantalouden kasvu jatkuu nykyistä hitaampana, mikä yhdessä korkeiden sopimuspalkkakorotusten ja nousussa olevien palkkaliukumien kanssa himmentää vientinäkymiämme. Myös investointien kasvu jäähtyy merkittävästi. Etenkin rakennuslupien määrä on jo romahtanut, sanoo Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju tiedotteessa.
Nordean mukaan julkista taloutta on valmistettava kasvun hidastumiseen. Se ehdottaa, että kiinteistöveron kiristämistä voitaisiin Suomessa harkita. Lisäksi työllisyyttä pitäisi edelleen lisätä.
Nordean ennusteen mukaan Euroopan keskuspankki nostaa ohjauskorkoa prosenttiyksiköllä vuoden 2020 loppuun mennessä.