Opetushallituksen linjausta odotellessa ainakin seitsemän kuntaa on päättänyt keskeyttää kohutut koulujen kuntomittaukset. OAJ ei ota kantaa, pitäisikö Move-mittaukset keskeyttää.
Liikuntatunnin piip-viivajuoksutestin seurauksena Espoossa kuolleen oppilaan tapaus on koskettanut syvältä. Pelkästään Opetushallituksen Move-verkkosivustolla on käynyt opetusneuvos Matti Pietilän mukaan lauantain ja alkuviikon aikana yli 70 000 vierailijaa.
– Mittakaava on ollut todella suuri. Kun meillä on yksi liikuntakasvatuksen asiantuntija, niin olihan se haasteellista, kun meille tuli pelkästään maanantain 70 puhelinsoittoa medialta. On ollut hieman vaikeaa pitää vuoropuhelua kumppaneidemme kanssa, Pietilä kertoo Lännen Medialle.
Opetushallitus on jo viestittänyt, että koulujen viides- ja kahdeksasluokkalaisten kuntotestauksia ei ole tarvetta keskeyttää. Tällä hetkellä moni kunta odottaa Opetushallituksen julkista tiedonantoa ja ohjeistusta Move-mittausten kohtalosta. Pietilä lupaa, että lähipäivinä sellainen on myös tulossa.
Sillä välin osa kunnista on tehnyt omia linjauksiaan. Move-mittausten tekeminen on keskeytetty tällä hetkellä ainakin seitsemällä paikkakunnalla, joiden joukossa on muun muassa Helsingin seudun kaupunkeja sekä Turku, Salo, Imatra ja Ylivieska.
Olivatko nämä tarpeellisia varotoimia vai liioittelua?
– En kritisoi paikallisia ratkaisuja. Lisätietoa täältä on tulossa piakkoin, Pietilä sanoo. Opettajilla ei ole koulutusta arvioida terveyttä
Opettajien ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen toteaa, että he ovat erittäin pahoillaan tapahtuneesta.
Luukkainen ei tiedä tapauksen yksityiskohtia, onko kaikkia ohjeita noudatettu. Hänen mukaansa Move-mittaukset ovat kuitenkin opetussuunnitelman mukaista toimintaa.
– Silloin pitää arvioida, onko opetussuunnitelma kohdallaan. Me emme ota kantaa, pitääkö testi poistaa vai ei, Luukkainen sanoo.
Hän kuitenkin muistuttaa, että kyseessä on todella valitettava yksittäistapaus.
Opettajien pitää pystyä arvioimaan, onko lapsen terveydentila kunnossa ennen liikuntasuoritusta. Luukkainen kuitenkin muistuttaa, ettei opettajalla ole koulutusta moiseen. Hänen pitää saada tiedot lasten sairauksista muuta kautta.
– Yksikään opettaja ei pane yliraskaaseen rasitukseen lasta, jos hän tietää sairaudesta, sanoo Luukkainen.
Move-mittauksista ei ole tullut ennen onnettomuutta tullut minkäänlaista palautetta OAJ:lle puoleen tai toiseen. Tunteille pitää antaa tilaa Move-mittausten tilastoinnista vastaava pääsihteeri Minttu Korsberg opetus- ja kulttuuriministeriöstä ymmärtää mittauksista luopuneiden kuntien varotoimet, mutta ei silti lopettaisi mittauksia.
– On kyse vakavasta asiasta ja erittäin surullisesta tapauksesta. Nyt kun emme tiedä vielä tapauksen faktoja, on mahdotonta ottaa kantaa. Toistaiseksi ei ole tullut eteen syitä, miksi mittaukset pitäisi lopettaa, hän kertoo.
Opetushallituksen Pietilä muistuttaa, että tunteille pitää antaa tilaa.
– Espoon surullinen kuolemantapaus järkyttää ihmisen tunnetta ja tunne on voimakkaampi kuin rationaalisuus. Tunteille tulee antaa sijaa. Surua ja järkytystä sitä täälläkin koetaan. Olen ollut vastaavassa tilanteessa aikaisemminkin, ja se oli Jokelan koulusurma lokakuussa 2007.
– Elämäni olen pyhittänyt lasten hyvinvoinnin parhaaksi. Uutinen tästä oli pahin mahdollinen, minkä voi kuulla, mutta täytyy pyrkiä katsomaan eteenpäin. Movea ei käytetä arvioinnissa
Move-mittauksissa on Korsbergin mukaan täysin käänteinen ideologia kuin esimerkiksi Cooperin testissä, jota käytetään liikunnan arvioinnissa.
– Movessa mittaustulokset tulevat vain lapselle itselleen ja hänen perheelleen. Jos perhe haluaa, ne otetaan mukaan terveystarkastukseen. Siinä ei ole kyse siitä, että siinä annettaisiin arvosana, vaan siinä mitataan, mikä on lapsen fyysinen toimintakyky, Korsberg sanoo.
Hän harmittelee sitä, että moni on sekoittanut mittauksen muistissa takavuosien kuntotesteihin.
– Toki tässä on kyse vielä uudesta asiasta. Tietosuoja voi estää tiedon luovuttamisen
Move-mittaukset, joihin piip-viivajuoksutestikin lukeutuu, otettiin käyttöön vuonna 2016 viidesluokkalaisille ja tänä syksynä ne tulivat osaksi kahdeksasluokkalaisten opintotosuunnitelmaa. Liikunnan terveysvaikutuksia tutkinut Jyväskylän yliopiston professori Urho Kujala vertaisi Lännen Median haastattelussa maanantaina 20 metrin viivajuoksutestiä pallopeleihin ja muihin kilpailullisiin harjoitteisiin. Hänen mukaansa siitä ei ole vaaraa terveelle nuorelle.
Kujala korosti kuitenkin, että tiedot lapsen perussairauksista ja esimerkiksi aikaisemmista pyörtymisistä tai tajunnanmenetyksistä liikunnan aikana pitäisi tuoda aina liikunnanopettajan tietoon.
Nykyiset tietosuoja-asiat saattavat kuitenkin pahimmassa tapauksessa estää tärkeän tiedon luovuttamisen opettajalle. Silloin on vaara, että opettaja kannustaa jatkamaan silloinkin, kun pitäisi jo lopettaa.