Sunnuntaina 18. marraskuuta pidettävien seurakuntavaalien ehdokasasetelma ei näytä suurissa kaupungeissa hääppöiseltä. Ennakkotietojen mukaan ehdokkaiden määrä on laskenut niissä edelleen vuoden 2014 vaaleihin verrattuna. – Meillä on tosiaan vasta kyselyyn perustuvia ennakkotietoja suurista kaupungeista, korostaa kampanjapäällikkö Hanna Piira kirkkohallituksesta.
– Ehdokasasettelu päättyi maanantaina. Kokonaiskuvan tiedämme ensi maanantaina, mutta isoissa kaupungeissa määrät näyttävät pudonneen keskimäärin 10 prosentilla.
Tätä luokkaa lasku on esimerkiksi Turun ja Kaarinan sekä Tampereen seurakuntayhtymässä. Sama pätee Rovaniemeen ja Jyväskylään. Oulussa ehdokkaita kerrotaan olevan “hieman vähemmän” kuin neljä vuotta sitten.
Helsingissä ehdokasmäärät ovat pudonneet noin seitsemän prosenttia. Sen sijaan Hämeenlinnan seudulla määrä pysyi viime vaalien tasolla.
Tiukka talous tietää vaikeita päätöksiä
Miksi kirkolliset luottamustoimet eivät kiinnosta?
– Eiköhän kyseessä ole yleinen trendi, Hanna Piira vastaa.
– Kuntavaaleissa on esiintynyt samanlaista passiivisuutta. Listoille on vaikeaa saada väkeä.
Yhtenä kynnyskysymyksenä kampanjapäällikkö pitää seurakuntien taloutta. Koska se ei ole erityisen hyvällä tolalla, edessä on kiperiä kysymyksiä. Hankalien päätösten tekeminen ei houkuttele potentiaalisia ehdokkaita.
Nuoria ehdokkaita nyt hieman enemmän
Joitakin positiivisia signaaleja ennakkotiedoissa sentään piilee.
Nuorten, alle 30-vuotiaiden ehdokkaiden määrä on hieman kasvanut suurissa kaupungeissa. Esimerkkeinä Hanna Piira mainitsee Oulun sekä Turun, jossa noin 12 prosenttia ehdokkaista on alle 30-vuotiaita.
– Jossakin kaupungissa huomasin ehdolla olevan jopa 2000-luvulla syntyneitä nuoria, Piira tuumaa.
– Kenties nuorten kiinnostusta lisää se, että 16-vuotiaatkin pääsevät äänestämään nyt jo kolmatta kertaa.
Seurakuntavaalien ennakkoäänestysaika on 6.-10. marraskuuta. Äänioikeutettuja on noin 3 miljoonaa.
Oikaisu. Seurakuntavaalit pidetään 18. marraskuuta. Päivämäärävirhe korjattu 20.9.2018 kello 17.50