Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL aloittaa laajan ylityö- ja vuoronvaihtokiellon lähes kaikilla sopimusaloillaan 1. lokakuuta. Työtaistelulla vastustetaan hallituksen kaavailemaa irtisanomissuojan heikentämistä alle 20 työntekijän yrityksissä.
Kiellot ovat voimassa toistaiseksi. JHL kertoo ilmoittavansa mahdollisista lisätoimista syksyn mittaan, jos irtisanomislain valmistelu jatkuu. Koiviston auto -konsernissa JHL:n jäsenten ylityö- ja vuoronvaihtokielto alkoi jo 20. syyskuuta.
Työtaistelu koskee liiton mukaan tässä vaiheessa lähes 100 000:ta JHL:n jäsentä. Mukana on kuntien, kirkon, valtion sekä yksityisen sosiaali- ja terveysalan työntekijöitä.
JHL:n mukaan hallituksen ajama irtisanomislaki lisää pelkoa työelämässä eikä paranna työllisyyttä.
“Merkki Sipilän hallituksen suuntaan”
JHL kertoo jatkavansa työtaisteluaan siihen asti, että hallitus luopuu lakiesityksestään.
– Hallitus jatkaa työntekijävastaisia toimenpiteitään, ja irtisanomislain heikentäminen on viimeinen niitti. Siitä ei hyvä seuraa, että työntekijöitä halutaan laittaa eriarvoiseen asemaan, kertoo JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine STT:lle.
– Varmaan ajatuksena on, että tämä on tulevaisuudessa kaiken kokoisissa yrityksissä. Tämä on niin perustavaa laatua oleva työelämän laki, että tästä on pidettävä kiinni.
JHL:n jäseniä koskevat ylityö- ja vuoronvaihtokiellot ovat voimassa toistaiseksi. Työtaistelun pituudesta ei vielä ole tietoa.
– Se jää nähtäväksi. Tämä on merkki Sipilän hallituksen suuntaan, että toimenpiteisiin on ryhdytty, ja toivotaan että hallitus päättää oman esityksensä valmistelun ja lähdetään etenemään työelämässä siten, ettei tehdä jatkuvia heikennyksiä. Jos esitys jatkaa kulkuansa hallituksen käsissä, sen jälkeen kovenevat toimenpiteet – niin pitkälle kuin mahdollista.
Ay-puolella ei lämmetä kompromisseille
Suunnitelma irtisanomissuojan heikentämisestä on kiukustuttanut useita palkansaajaliittoja, jotka ovat ilmoittaneet ylityökielloista ja varoittaneet mahdollisista lisätoimista hallituksen esitystä vastaan.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoi sunnuntaina Ylen Pääministerin haastattelutunnilla, että esityksen valmistelua jatketaan. Sipilän mukaan hallitus “käy keskustelua ja tekee kompromisseja” myös edunvalvontaorganisaatioiden kanssa.
Työmarkkinajärjestöissä on suhtauduttu kriittisesti siihen, että asiassa tultaisiin vastaan. STT:n tietojen mukaan esimerkiksi toimihenkilökeskusjärjestö STTK:ssa ei lämmetä ajatukselle, että aiottua 20 työntekijän rajaa laskettaisiin kompromissina alemmaksi.
Myös Palvelualojen ammattiliiton PAMin puheenjohtaja Ann Selin arvioi lauantaina Ylen Ykkösaamussa, ettei palkansaajille käy se, että yrityksen koko määrittää, millainen irtisanomissuoja on.
Kuntatyönantajat: Kohtuutonta kunta-alalle
JHL:n ja muiden kunta-alan palkansaajajärjestöjen päätökset ryhtyä työtaisteluun ovat kunta-alalle kohtuuttomia, ilmoittaa työmarkkinajärjestö KT Kuntatyönantajat.
Kuntatyönantajien mukaan valmisteilla oleva laki ei koske kunta-alan työpaikkoja, eivätkä kaikki järjestöt ole rajanneet työtaistelun ulkopuolelle kansalaisten henkeen, terveyteen ja turvallisuuteen liittyviä toimintoja.
– Tämä poliittinen työtaistelu on täysin kohtuuton kunta-alalle. Valmisteilla oleva laki ei koske kunta-alan työpaikkoja. Näyttää siltä, että meneillään on itseään ruokkiva järjestöpoliittinen kierre, jossa kilpaillaan siitä, kuka pystyy eniten heikentämään kuntalaisten palveluita, sanoo työmarkkinajohtaja Markku Jalonen tiedotteessa.
Työtaisteluun osallistumisesta 26.-28. syyskuuta ovat ilmoittaneet hoitoalan palkansaajajärjestöt Super, Tehy, Jyty, Talentia ja Terveydenhoitajaliitto.
___________
Korjattu klo 16.47: Esitetty irtisanomissuojan heikentäminen koskisi alle 20 työntekijän yrityksiä, ei korkeintaan 20 työntekijän yrityksiä.