Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo on aloittanut Aasian-kiertomatkansa Japanista. Huomenna hän tapaa Pjongjangissa Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin.
Pohjois-Koreassa Pompeon odotetaan keskustelevan Kimin ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin seuraavasta huipputapaamisesta. Maiden päämiehet tapasivat ensimmäisen kerran Singaporessa kesäkuussa.
Matkansa ensimmäisessä etapissa Japanissa Pompeo tapaa pääministeri Shinzo Aben ja ulkoministeri Taro Konon. Japani on perinteisesti vetänyt Pohjois-Korean suhteen kovaa linjaa ja vaatinut harjoittamaan painostusta sitä kohtaan.
Kuitenkin viime aikoina Abe on sanonut, että ainoa keino parantaa jännittyneitä suhteita Pohjois-Koreaan on tavata sen johtaja Kim kasvokkain.
Pohjois-Koreasta Pompeo jatkaa matkaansa Etelä-Koreaan, jonka presidentti MoonJae-in on toiminut välikätenä Yhdysvaltain ja Pohjois-Korean välillä.
Etelä-Korean ulkoministeri Kang Kyung-wha on vihjaissut Washington Postille antamassaan haastattelussa, että Pohjois-Korea saattaisi olla valmis purkamaan Yongbyonin ydinlaitoksen. Yhdysvallat voisi vastineeksi julistaa vuosina 1950-1953 käydyn Korean sodan virallisesti päättyneeksi.
Pompeo on kieltäytynyt puhumasta mahdollisesta sopimuksesta. Pompeon mukaan hänen tehtävänsä on varmistaa, että osapuolet ymmärtävät, mitä kumpikin osapuoli todella yrittää saavuttaa.
Etelä-Koreasta Pompeo suuntaa vielä Kiinaan. Vierailu tapahtuu kireissä tunnelmissa, koska vain vähän aikaa sitten Yhdysvaltain varapresidentti MikePence syytti Kiinaa muun muassa sotilaallisesta aggressiivisuudesta ja ihmisoikeusloukkauksista.