Turkissa yli 20 ihmistä sai surmansa, kun siirtolaisia kuljettanut kuorma-auto ajautui sunnuntaina ulos tieltä ja putosi metrejä kanavaan. Uhrien joukossa oli useita lapsia, muun muassa kaksi vauvaa.
Onnettomuus tapahtui Egeanmeren rannalla sijaitsevan Izmirin lähistöllä. DHA-uutistoimiston mukaan siirtolaiset olivat matkalla Izmiriin, mistä joukko suunnitteli jatkavansa Kreikalle kuuluvalle Samoksen saarelle. Tiedossa ei ollut, mistä siirtolaiset olivat kotoisin.
DHA:n mukaan kuorma-auton turkkilainen kuljettaja säilyi hengissä ja oli sairaalahoidossa. Hän kertoi poliisille, että onnettomuus tapahtui, kun hän väisti toista ajoneuvoa.
Turmassa loukkaantui toistakymmentä ihmistä.