Presidentti uhkasi aiemmin katkaista avun Keski-Amerikkaan, ellei siirtolaiskaravaania pysäytetä.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump uhkasi torstaina lähettää Yhdysvaltain armeijan Meksikon vastaiselle rajalle ja sulkea rajan, ellei Meksiko pysäyttäisi suuria siirtolaisryhmiä, jotka olivat matkalla Yhdysvaltoja kohti Guatemalasta, Hondurasista ja El Salvadorista.
“Minun pitää mitä voimakkaimmin pyytää Meksikoa lopettamaan tämä ryntäys – ellei siihen pystytä, minä kutsun Yhdysvaltain armeijan ja suljen eteläisen rajamme!”, hän kirjoitti Twitterissä.
Lisää hondurasilaisia siirtolaisia yritti keskiviikkona liittyä Meksikoa ja Yhdysvaltoja kohti kulkevaan karavaaniin, jossa oli jo useita tuhansia ihmisiä Guatemalassa. Samaan aikaan Trump uhkasi leikata paikallisen tuen maalta, ellei se estä ihmiskaravaanin pääsyä Yhdysvaltain suuntaan.
Karavaani on kasvanut tasaisesti sen jälkeen kun se jätti väkivaltaisen San Pedro Sulan kaupungin Hondurasissa lauantaina. Siirtolaiset toivovat saavuttavansa Meksikon ja ylittävänsä sitten rajan Yhdysvaltoihin paetakseen Keski-Amerikan väkivaltaa ja köyhyyttä.
Karavaanin mukana taivaltavan uutistoimisto Reutersin silminnäkijän mukaan karavaanissa on jo useita tuhansia ihmisiä. Miehet, naiset ja lapset liikkuivat joko jalan tai autokyydillä täyttäen Meksikoon päin kulkevan tien.
Ensimmäinen ryhmä saavutti Guatemala Cityn keskiviikkona aamunkoitteessa. He sulloutuivat paikalliseen pakolaiskeskukseen ja kouluun toisella puolen tietä täyttäen ilmapatjansa nukkumista varten.
Tavoitteena parempi elämä lapsille
– Aviomieheni oli sähkömies. Hänet tapettiin yhdeksän kuukautta sitten, kertoi Carolina Aguilar , 40. Hän on kotoisin jengien hallitsemasta Choloman kaupungista. Hänellä oli mukanaan kaksi tytärtä, iältään 17 ja 11.
– Meillä ei ole taloa ja minulla ei ole työtä. Pystymme elämään vain lahjoituksilla, hän sanoi.
Moni on liftannut tai kävellyt noin 241 kilometrin matkan Hondurasin rajalta. – Olemme eläneet alueella, jossa lapsemme ovat nähneet vain katastrofeja toisensa perään, sanoi Daisy Turcios pysähtyessään tiellä.
– Olemme nähneet kun kuolleiden ruumiita on heitetty eteemme. Joten tavoitteeni todellakin on saavuttaa maa, jossa elämä voi muuttua lapsilleni. Lähellä Abigail Castro polvistuu maahan ja suutelee pientä poikaansa sekä kietoo tärkeät dokumenttinsa muovipussiin suojaan sateelta.
– Mitä rahaa minulla onkaan, niin minun pitää ostaa juomia pienelle pojalleni, hedelmää, hän sanoi.
Jotkut hyvää tarkoittavat guatemalalaiset ovat tarjonneet kyydin autoillaan, hän sanoi. Pitemmälle päästäkseen on kuitenkin mentävä jalan.
Trump uhkaa katkaista avun
Guatemalan presidentti Jimmy Morales sanoi keskiviikkona, että hänen hallituksensa torjuu uhkaukset rajoittaa ulkomaista apua.
– Mikään apu ei voi olla ehdollista eikä mitään apua voida pyytää, Morales kertoi toimittajille Guatemalan pääkaupungissa. Hän sanoi keskustelleensa Hondurasin presidentin Juan Orlando Hernandezin kanssa sen varmistamiseksi, että takaisin kotimaahansa haluavat pystyvät tekemään sen turvallisesti. Hänen mukaansa moni ihminen karavaanista on palaamassa Hondurasiin.
Presidentti Trump julkaisi sarjan Twitter-viestejä tiistaista alkaen puhuen “kauhistuttavan heikoista ja vanhentuneista maahanmuuttolaeista”. Hän uhkasi katkaista avun Hondurasilta, Guatemalalta ja El Salvadorilta, mikäli ne eivät onnistu estämään siirtolaisten matkaa kohti Yhdysvaltoja. LM-HäSa