Liian tiivis asuminen voi olla terveyshaitta.
Keskikaupungin asukasyhdistys on sinnikkäästi pyrkinyt muistuttamaan päättäjille, että Hämeenlinna ei ole suurkaupunki, eikä sen tule sellaiseksi pyrkiäkään. – Pienuus, kauneus ja viihtyisyys ovat Hämeenlinnan valtteja, asukasyhdistyksen puheenjohtaja Pentti Viljakaine n vakuuttaa. Yhdistyksen hallituksessa istuva Riitta Yräys-Jussila pohtii, että nykyisen kokoisessa kaupungissa on mukava asua ja toimia yrittäjänä.
Nyt suunnitellut, korkeimmillaan jopa 12-kerroksiset talot, muodostavat Yräys-Jussilan mukaan Paasikiventien varteen kuilun, jonne pienhiukkaset ja muut ilmansaasteet jäävät leijumaan.
– Etelärannan korkeat talot estävät puhtaan ilman virtauksen Vanajavedeltä kaupungin keskustaan, hän muistuttaa. Hän ei halua kutsua aluetta markkinointinimellä Engelinranta.
Lisäksi Viljakainen on laskenut, että Paasikiventiellä kulkee 18 000 autoa vuorokaudessa.
– Se on valtava määrä.
Lue myös: Hämeenlinnan uuteen keskustaan kuluu iso kasa rahaa – Toriparkki on ikuisuuskysymys
Kaikkein mieluisinta asukasyhdistykselle olisi, että Etelärantaan muodostettaisiin suuri puisto, joka toimisi samalla hiilinieluna ja melun sitojana sekä toisi viihtyisyyttä.
Puisto lisäisi kaupungin vetovoimaisuutta, koska moottoritietä ajaessa se jo herättäisi halun poiketa kauniiseen kaupunkiin.
– Puistot myös tutkitusti edistävät asukkaiden sekä fyysistä että psyykkistä terveyttä, Yräys-Jussila korostaa.
Ahdas rakentaminen ja ilmasaasteet aiheuttavat Yräys-Jussilan siteeraamien tutkimusten mukaan monenlaisia terveydellisiä haittoja, samoin matalataajuinen liikennemelu.
Hän vetoaa myös tutkimuksiin, joiden mukaan klassinen kauneus lisää mielihyvähormonien, dopamiinin ja endorfiinin, tuotantoa jopa neljänneksellä. Nyt suunniteltujen kerrostalojen hän ei usko edustavan klassista kauneutta.
Viljakainen kertoo esittäneensä, että nyt suunnitellut yli 10-kerroksiset ns. maamerkkitalot korvattaisiin vaikkapa isolla maailmanpyörällä, jos maamerkkiä tarvitaan.
Keskikaupungin yhdistysaktiivit korostavat, etteivät he silti vastusta kaikkea mahdollista rakentamista keskustassa.
– Sen tulisi olla tänne sopivaa, esimerkiksi Engelinrannassa uudet talot uudet talot tulisi suunnitella lähellä rantaa matalahkoiksi. Siitä ne kasvaisivat maksimissaan kuusikerroksisiksi ruutukaavaa kohti, Viljakainen visioi.
Ikuisesti vellovaan toriparkkikeskusteluun Viljakaisella on ehdotus.
– Monissa kesikaupungin asunto-osakeyhtiöissä on pysäköintitilaa maan alla. Pitäisi tutkia, onko niitä mahdollista yhdistää. Onhan Helsinginkin alle pystytty kaivamaan laaja luolasto.
Keskikaupungin asukasyhdistys ei usko Hämeenlinnan suunnitelmissa oleviin kasvulukuihin. Kokemuksen pohjalta Viljakainen arvioi, että keskustaan kyllä muutetaan, mutta tulijat ovat enimmäkseen jo ikääntyneitä ihmisiä. – En usko, että lapsiperheet haluavat asua siellä, koska myös omakotialueilla palvelut ovat lähellä. HÄSA