Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kiinalaisia on tulevaisuudessa liian vähän

Maan odotetaan joustavan kahden lapsen politiikasta, mutta sekään ei auta.

Kiinalaisten väestönkasvu kääntyy tulevina vuosikymmeninä miinusmerkkiseksi, eikä sitä voida pysäyttää, kertoo valtion tukema kiinalainen ajatushautomo uutiskanava CNN:n mukaan.

Tämän seurauksena yhä pienempi joukko työikäisiä joutuu elättämään yhä vanhempia eläkeläissukupolvia.

Kiina on pyrkinyt taistelemaan väestön odotettavissa olevaa vähenemistä vastaan luopumalla yhden lapsen politiikasta, mikä tapahtui kolme vuotta sitten.

Huippu saavutetaan vuonna 2029

Raportin mukaan “negatiivisen väestönkasvun aika on melkein täällä” ja että Kiinan väestö nousee enimmillään 1,44 miljardiin vuonna 2029, minkä jälkeen se lähtee laskuun.

Kiinan yhteiskuntatieteiden akatemian raportin mukaan vuoteen 2065 mennessä väestön määrä on taantunut 1990-luvun tasolle eli 1,172 miljardiin. Maailmanpankin tilastojen mukaan vuonna 2017 kiinalaisia oli 1,386 miljardia.

Raportti kertoo työtä tekevien määrän jääneen paikalleen. Yhä harvempi työssä käyvä joutuu elättämään yhä enemmän eläkeläisiä ja lapsia.

“Teoriassa pitkäaikainen populaation laskeminen, johon liittyy erityisesti ikääntyvä väestö, tuo mukanaan hyvin negatiivisia sosiaalisia ja taloudellisia seurauksia”, raportti kertoo. Seurauksista ei kerrota tarkemmin.

Negatiivinen vaikutus maailmantalouteen

Työikäisten kiinalaisten määrän laskiessa laskee myös kotimainen kulutus, millä on negatiivisia vaikutuksia maailmantalouteen, joka on tähän saakka ollut riippuvainen kiinalaisten kulutusjuhlasta.

Raportti vaatii Kiinaa varautumaan tuleviin haasteisiin politiikan muutoksilla.

Vuoteen 2015 asti Kiinassa oli voimassa yhden lapsen politiikka, joka johti vauvojen surmiin ja pakkosterilisointeihin.

Nykyisten sääntöjen mukaan suurin osa kiinalaisista pareista saa tehdä kaksi lasta.

Muutokset eivät kuitenkaan ole johtaneet syntyvyyden kasvamiseen. Vuonna 2017 syntyvyys oli maassa 1,6 lasta naista kohden, kun väestön määrän pitäminen ennallaan vaatisi syntyvyyden kohottamista 2,1:een.

Odotettavissa on, että myös kahden lapsen politiikasta joustetaan ja parien sallitaan hankkia enemmän lapsia.