Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päivi Räsänen palaisi sotessa jo kerran kuopattuun malliin – "Feministit puhuvat ihan hömppää ja huuhaata"

Sote-uudistuksessa pitää palata viime vaalikaudella kaatuneeseen malliin, joka perustui vahvoihin kuntiin ja viiteen sote-alueeseen. Tätä mieltä on riihimäkeläinen kansanedustaja Päivi Räsänen (kd.).

– Toivon, että tämä malli otetaan uudestaan pöydälle. Sen takana olivat sekä asiantuntijat että puolueet. On tosi surullista, ettei se mennyt läpi.

Räsäsen ihanne-sote kompastui lopulta perustuslakivaliokunnassa kuntien itsehallinnon loukkaamattomuuteen. Hän olisi jo valmis pohtimaan perustuslain muuttamista.

– Jokainen sote-malli on törmännyt perustuslakiin, niin tämä uusinkin. Kansanedustajien kesken on puhuttu aika paljonkin siitä, onko perustuslaki enää ajan tasalla.

Räsäsen sote-visiossa viiden yliopistosairaala-alueen valtuustot valitaan vaaleilla ja lähipalvelut turvataan lainsäädännöllä.

Valtiosääntöoppineiden tulisi Räsäsen mielestä pyrkiä “tiettyyn arvokkuuteen” eikä toitottaa mielipiteitään somessa ja julkisuudessa. Tiedustelulait palautettiin äskettäin täysistuntokäsittelystä valiokuntiin kahden perustuslakiasiantuntijan twiittien takia.

– Jos heillä on vielä jälkikäteen jotain painavaa sanottavaa, heidän olisi korrektia lähestyä suoraan valiokunnan puheenjohtajaa tai eduskunnan puhemiestä. Näitä asiantuntijoita olisi myös hyvä olla enemmän, ei vain muutamia.

Viime hallituksen sisäministerinä Räsänen oli itse panemassa tiedustelulakiuudistusta vireille. Hän toivoo, että lakipaketti hyväksyttäisiin vielä tällä vaalikaudella.

– Nykyinen tilannehan on ihan hullu. Olemme lähes ainoa Euroopan maa, jonka omilla viranomaisilla ei ole tiedusteluvaltuuksia. Tässä uudessa kokonaisuudessa huolehditaan myös hyvästä valvonnasta.

Seitsemännelle eduskuntakaudelleen yrittävä Päivi Räsänen, 59, on Suomen tunnetuimpia kansanedustajia. Hänen nimensä on muodostunut synonyymiksi kristillis-konservatiiviselle arvomaailmalle sekä abortin ja homoliittojen kaltaisten “liberaalien” ilmiöiden vastustamiselle.

– Tällä hetkellä Suomessa on tosi voimakas, melkein kuin neuvostoaikainen paine olla vain yhtä mieltä esimerkiksi näistä sukupuolikysymyksistä ja kaiken maailman translakihankkeista. Kaikki muut mielipiteet ovat poliittisesti epäkorrekteja, Räsänen sanoo.

Hänen mukaansa feministien puheissa – esimerkiksi sukupuolten välisten erojen häivyttämisessä tai peräti kieltämisessä – rehottaa “ihan pelkkä hömppä ja huuhaa”.

– Mukaan on mennyt täysillä myös osa Opetushallituksen virkamiehistä. Kansanedustajat pelkäävät leimautumista eivätkä uskalla nousta tätä vastaan, vaikka oikeasti hyvin moni kannattaa perinteisiä kristillisiä perhe- ja muita arvoja.

– Minä en ole galluppoliitikko. Minua äänestävät tietävät, mitä äänestävät, ja se on myös osa äänestäjän kuluttajansuojaa.

Viime vaaleissa 7 545 ääntä kerännyt Räsänen on henkilökohtaisesta suosiostaan huolimatta vaarassa pudota eduskunnasta, sillä kristillisdemokraattien kannatus luisui Hämeessä jo viimeksi 6,7 prosentin piilevän äänikynnyksen alapuolelle.

– Jokainen mahdollinen ääni on saatava, se on selvää. Minulla on sekin riski, että moni olettaa minun menevän ilman muuta läpi ja voi siksi äänestää toista ehdokasta, Räsänen muistuttaa.

– Kannattajamme ja vastuunkantajamme ovat kieltämättä keskimäärin jo aika iäkkäitä, mutta viime aikoina olemme saaneet uusiakin tukijoita. Meillä on innokas vaaliporukka ja hyvä fiilis.

Räsänen kehaisee näyttäneensä sisäministerinä mallia isojen rakenneuudistusten tekemisestä.

– Vein läpi suuret uudistukset kaikilla sisäministeriön hallinnonaloilla poliisista lähtien. Sillä saatiin resursseja suorittavaan työhön. Ilman sitä olisi jouduttu paljon dramaattisempiin leikkauksiin.

Täysin omaksi ansiokseen hän laskee kotihoidon tuen säilyttämisen.

– Taistelin sen puolesta muita hallituspuolueita vastaan monet kerrat melkein itku kurkussa.

Räsänen sanoo myös tukkineensa maahanmuuton merkittävän porsaanreiän vasemmistopuolueiden vastustuksesta huolimatta.

– Ennen kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneetkin saivat automaattisesti oleskeluluvan ja täyden ylläpidon, jollei lähtömaa suostunut ottamaan vastaan pakkopalautettavia. Ilman tekemääni lakimuutosta olisimme olleet täysin kädettömiä vuoden 2015 vyöryssä, hän selittää. – Kaikki Irakista, Afganistanista ja Somaliasta tulleet olisivat voineet jäädä tänne vapaasti omalla ilmoituksellaan. Sana olisi kiirinyt, ja tänne olisi tullut vielä paljon enemmän turvapaikanhakijoita. HäSa

Hämeen Sanomat haastatteli tulevien eduskuntavaalien 12 kantahämäläistä kärkiehdokasta. Tässä koko juttusarja:

Lue myös: Kokoomuksen Timo Heinonen lupaa tehdä lisää maaleja – “Olen aina halunnut ajatella koko Hämettä” (2.3.2019)

Lue myös: Aino-Kaisa Pekonen pääsi vauhtiin vasemmiston sote-soturina – “Olen vähän kreisi ja yllytyshullu” (27.2.2019)

Lue myös: SDP:n Kaisa Lepola: Eduskunta tarvitsee oikeaa asiantuntemusta – “Voin haastaa koko porukan” (26.2.2019)

Lue myös: Päivi Räsänen palaisi sotessa jo kerran kuopattuun malliin – “Feministit puhuvat ihan hömppää ja huuhaata” (16.2.2019)

Lue myös: Tarja Filatov vaatii työttömille lisää palveluja – “Minunkin ministerikaudellani syntyi 120 000 uutta työpaikkaa” (12.2.2019)

Lue myös: Demarien vanha äänirohmu Johannes Koskinen hakee paluuta eturiviin – “Politiikka ei ole selfieiden jakelua” (8.2.2019)

Lue myös: Vihreiden vaalitaisto on kahden kauppa – Mirka Soinikoski ja Kirsi Ojansuu-Kaunisto kisaavat Hämeen ainoasta paikasta (5.2.2019)

Lue myös: Perussuomalaisten Lulu Ranne: Se on nyt tai ei koskaan – “Kanta-Hämeellä on lällyt kansanedustajat” (1.2.2019)

Lue myös: Tohtoroituva viherkepulainen Timo Kaunisto haluaa haastaa populisteja – “Vaikka ura meni, elämä tuli takaisin” (31.1.2019)

Lue myös: Sanni Grahn-Laasonen: 16-vuotiasta ei saa jättää yksin – “Tämä hallituskausi oli kuin yö ja päivä” (20.1.2019)

Lue myös: Miia Nahkuri haluaa napata Hämeen demarien viidennen kansanedustajapaikan – Syntyvyyskeskustelu vaikein aihe (21.12.2018)