Maailman terveysjärjestö WHO varoitti maanantaina, että seuraava influenssapandemia tulee joka tapauksessa ja maailman tulisi valmistautua siihen. – Influenssapandemian uhka on aina olemassa, WHO:n pääsihteeri Tedros Adhanom Ghebreyesus sanoi lausunnossa uutistoimisto Reutersin mukaan.
– Influenssaepidemian kustannukset maksavat paljon enemmän kuin ehkäisy.
Viimeisimmän influenssapandemian aiheutti H1N1-virus, joka levisi ympäri maailmaa vuosina 2009 ja 2010. Suomeksi tauti tunnettiin sikainfluenssana.
Ainakin joka viides ihminen maailmassa sai tartunnan ensimmäisenä vuonna. Sairauden kuolleisuus oli 0,02 prosenttia.
WHO pelkää, että edellä mainittua virusta vielä tuhoisampi virus vielä tarttuu eläimestä ihmiseen, muuttuu ja tarttuu satoihintuhansiin ihmisiin.
Flunssaviruksia on useita, ja ne muuntuvat jatkuvasti. Joka vuosi arviolta miljardi ihmistä saa tartunnan kausiluonteisissa epidemioissa. Ne johtavat arviolta 290 000–650 000 ihmisen kuolemaan vuosittain.
WHO:n mukaan rokotukset voivat auttaa ehkäisemään joitakin sairastumisia. Erityisesti WHO suosittelee, että rokotettaisiin muun muassa terveydenhuollon alalla työskentelevät, iäkkäät ja pienet lapset.
WHO kehottaa kaikkia maita kehittämään kansallisen flunssasuunnitelman, jotta flunssaa voisi nykyistä paremmin ehkäistä, diagnosoida ja hoitaa.