Kun lähes kaikki äänet oli laskettu Thaimaan parlamenttivaaleissa, sotilasjunttaa tukeva Palang Pracharat Rath -puolue oli saanut puoli miljoonaa ääntä enemmän kuin opposition punapaitojen puolue Pheu Thai.
Tulos on suuri yllätys, sillä sotilashallinnon tueksi hiljattain perustetun puolueen ei ennustettu saavan kummoista äänisaalista. Varsinkin sosiaalisessa mediassa tuloksen rehellisyyttä epäiltiin yleisesti. Pheu Thai -puolueen tiedottaja Ladawan Wongsriwong hämmästeli sitä, että joissakin vaalipiireissä ääniä oli annettu enemmän kuin siellä oli äärioikeutettuja. Hänen mukaansa oli myös raportteja äänten ostamisesta.
Epäilyksiä herätti myös alle 70 prosentin jäänyt äänestysaktiivisuus.
Thaksinin puolueelle povattiin voittoa
Gallupit olivat povanneet Pheu Thaille suurta vaalivoittoa.
Se voi yhä saada eniten paikkoja parlamentin alahuoneeseen, sillä Thaimaassa on käytössä vaalijärjestelmä, jossa osa paikoista jaetaan vaalipiirin eniten ääniä saaneelle ja osa suhteellisesti puolueiden valtakunnallisen ääniosuuden mukaisesti. Pheu Thai on entistä pääministeriä Thaksin Shinawatraa tukeva puolue.
Thaksinia tukevat puolueet ovat voittaneet kaikki 2000-luvun vaalit Thaimaassa. Kenraalit savustivat Thaksin Shinawatran vallasta vuonna 2006. Hän lähti maanpakoon välttääkseen oikeustuomiot korruptiosta ja vallan väärinkäytöstä.
Valtataistelu jatkui tämän jälkeen Bangkokin kaduilla. Thaksinia kannattavat punapaidat ottivat yhteen Thaimaan perinteisiä valtaryhmittymiä kannattavien keltapaitojen kanssa.
Thaksinia kannatetaan maaseudulla ja väkirikkailla pohjoisilla alueilla.
Myös sisko savustettiin vallasta
Thaksinin sisar Yingluck Shinawatra oli veljensä jälkeen Thaimaan pääministerinä tämän vuosikymmenen alussa. Hänet syrjäytettiin sotilasvallankaappauksessa vuonna 2014, jonka jälkeen myös hän karisti Thaimaan pölyt jaloistaan.
Vuoden 2014 jälkeen valta on ollut kenraaleilla. Sotilasjuntta lupaili paluuta demokratiaan, mutta siirsi vaaleja kerta toisensa jälkeen. Vihdoin sunnuntaina thaimaalaiset pääsivät äänestämään.
Tätä ennen maan perustuslakia oli muutettu niin, että lopullinen valta pysyy sotilaiden käsissä. Sunnuntaina valittiin vain parlamentin alahuoneen 500 jäsentä. Ylähuoneen, senaatin 250 jäsentä ovat sotilashallinnon nimittämiä.
Kuningas sekaantui peliin
Parlamentin kaksi kamaria valitsevat yhdessä pääministerin. On kuta kuinkin varmaa, että kenraali Prayuth Chan-ocha jatkaa pääministerinä. Hänen johdollaan armeijan johto kaatoi vuonna 2014 Yingluck Shinawatran hallituksen.
Kenraali Prayuth lupasi thaimaalaisille järjestystä ja vakautta. Samaan tapaan asian esitti kuningas Maha Vajiralongkorn .
Kuningas on Thaimaassa päivänpolitiikan yläpuolella, mutta kuningas kehotti thaimaalaisia äänestämään “rauhan ja järjestyksen puolesta” ja estämään “pahoja ihmisiä luomasta kaaosta”. Kuningas sekaantui vaalitaistelun loppusuoralla peliin kieltämällä sisartaan, prinsessa Ubolratanan asettumasta Thaksinia tukevan puolueen pääministeriehdokkaaksi. Prinsessa totteli ja vetäytyi kisasta.
Thaimaan vanhin puolue, demokraattinen puolue teki huonon vaalituloksen. Puolueen puheenjohtaja Abhisit Vejjajviva, joka oli pääministeri vuosina 2008–2011 ilmoitti heti erostaan. Parlamentin kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi oli nousemassa vuosi sitten perustettu Phak Anakhot Mai eli Tulevaisuuden edistyspuolue, jonka puheenjohtaja on autonosia valmistajan suuryrityksen omistaja Thanathorn Juangroongruangkit .