Ensimmäiset viikot kuluvat järjestäytymisessä, valiokuntapaikkojen valitsemisessa ja tutustumisessa.
Tällä viikolla aloittava uusi eduskunta ei tee lainkaan poliittisia päätöksiä tulevien viikkojen aikana. – Uudelle eduskunnalle tuskin järjestetään paljoa töitä ennen kuin hallitus on saatu muodostettua, sanoo Turun yliopiston poliittisen historian professori Vesa Vares . Hallitustunnustelijaksi perjantaina muodollisesti nimitettävä Antti Rinne (sd.) on toivonut, että hallitus on kasassa toukokuun loppuun mennessä.
Näillä näkymin eduskunta kokoontuu täysistuntoihin huhti–toukokuussa kahdesti viikossa, kun niitä on tavallisesti neljä kertaa viikossa.
Eduskunnalla ei olisi laillisia esteitä käyttää toimivaltaansa jo ennen hallituksen muodostamista, mutta käytäntö on, että päätöksiä ei tehdä.
Juoksevia asioita hoitaa uuden hallituksen aloittamiseen asti toimitusministeristö, jonka muodostavat nyt päättyneen vaalikauden hallituksen jäsenet.
Vareksen mukaan eduskunnan aika kuluu ensimmäisillä viikoilla muun muassa järjestäytymiseen, valiokuntapaikkojen valitsemiseen ja uusilla edustajilla eduskuntaan tutustumiseen.
– Eduskunnan virkamiehistö opastaa uudet edustajat talon tavoille, ja siinä kestää oma aikansa varsinkin nyt, kun kansanedustajista kokonaan uusia on jopa 83, Vares toteaa.
Eduskunta aloittaa kautensa puhtaalta pöydältä.
Käsittelemättä olevat hallituksen esitykset ja lakialoitteet raukesivat, kun viimeisin vaalikausi päättyi runsas viikko sitten.
Viime kauden jättihankkeen, sote- ja maakuntauudistuksen kaatuminen merkitsee sitä, että uusi eduskunta ei joudu ottamaan hankkeeseen kantaa.
Uudistukselle haetaan uudet suuntaviivat, kun hallitus aloittaa työskentelynsä.
Maaliskuussa sinetöidyt tiedustelulait eivät nekään jää uuden eduskunnan äänestettäväksi, koska niiden edellyttämä perustuslain muutos hyväksyttiin poikkeuksellisesti nopeutetussa lainsäätämisjärjestyksessä.
Hallitusneuvotteluista tulee pitkät ja vaikeat, povaa professori Vares.
– Eduskuntavaalien tulos luo hallitusneuvotteluihin mahdollisimman hankalat asetelmat, kun suurimpien puolueiden kannatus on niin lähellä toisiaan.
Suurin puolue sdp sai läpi 40 kansanedustajaa, perussuomalaiset 39 ja kokoomus 38.
– Tässä vaalituloksessa ongelmana on, että mikään puolue ei saa kunnollista mandaattia selvästi suurimpana puolueena, Vares sanoo. Yleensä hallitusneuvotteluissa on kulunut ainakin kuukauden päivät. Jyrki Kataisen (kok.) kuuden puolueen “6-pack”-hallituksen muodostamisessa kesti vuonna 2011 yli kaksi kuukautta.
– Nyt alkavista neuvotteluista tuskin tulee paljon helpompia, Vares ennakoi.
Toukokuun lopussa pidettävät eurovaalit tuovat hallitusneuvotteluihin oman mausteensa, Vares muistuttaa.
– Ei helpota asiaa, että puolueet joutuvat käymään samaan aikaan vaalitaistoa muita puolueita vastaan, mutta olemaan sovinnollisia hallitusneuvotteluiden takia.