Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Huhtasaari edusti PS:ää oikeistopopulistien tapaamisessa, jota veti Venäjä-mielinen Salvini – PS:n edustaja: Venäjä-kysymys vältetään "liikkumavaralla"

Perussuomalaiset tavoittelee europarlamenttiin suurta kansallismielisten ryhmää. Joukossa ovat muun muassa Venäjä-mielisten Marine Le Penin ja Matteo Salvinin puolueet.

Uutta ryhmää europarlamenttiin ajava perussuomalaiset osallistui tänään PS:n varapuheenjohtaja Laura Huhtasaaren edustamana ryhmän kampanjatilaisuuteen Milanossa. Kaupunkiin kokoontui Italian äärioikeistolaista Lega-puoluetta johtava sisäministeri Matteo Salvinin johdolla 11 eurooppalaista oikeistopopulistista puoluetta.

Näiden puolueiden kanssa perussuomalaisten tavoitteena on perustaa mahdollisimman suuri kansallismielisten puolueiden ryhmä europarlamenttiin. Perussuomalaisten eurovaaliehdokas ja puolueen nykyisen europarlamenttiryhmä ECR:n poliittisena neuvonantajana Brysselissä työskentelevä Olli Kotro on luottavainen, että puolueet saavat aikaan laajan ryhmittymän.

– On vaikea keksiä syytä, mitkä voisivat vielä pysäyttää ryhmän muodostamisen. Tekniset edellytykset täyttyvät 100 prosenttisen varmasti, Kotro sanoo.

Europarlamenttiin perustettavaan ryhmään vaaditaan vähintään 25 meppiä ja seitsemän eri kansallisuutta. Ryhmään aikova, Ranskan kansallisen liittouman johtaja Marine Le Pen arvioi Milanossa uutistoimisto Reutersille, että ryhmästä tulee EU-parlamentin kolmanneksi suurin.

– Viisi vuotta sitten olimme hajaantuneita, mutta tänään olemme kumppaniemme kanssa tilanteessa, jossa kykenemme muuttamaan Eurooppaa, Le Pen sanoi.

Kolme yhdistävää teemaa

PS:n Kotro edusti perussuomalaisia tapaamissa muiden ryhmään aikovien puolueiden kanssa kanssa huhtikuussa Milanossa ja alkuviikosta Tallinnassa.

Puolueita yhdistää Kotron mukaan kolme kärkiteemaa.

Ne haluavat ensinnäkin vastustaa eurooppalaista integraatiota ja EU:n liittovaltiokehitystä.

Toiseksi puolueet haluavat rajoittaa “haittamaahanmuuttoa”.

– Sellaista maahanmuuttoa, joka vahingoittaa jäsenmaita tai koko unionia taloudellisesti, poliittisesti tai sosiaalisesti, Kotro sanoo.

Tällainen maahanmuutto tulee Kotron mukaan etenkin “takapajuisista islamilaisista valtioista”.

Kolmanneksi puolueet haluavat edistää kristillisiä arvoja ja perinteitä.

– Se ei tarkoita, että ateistien on käännyttävä kristityiksi, mutta kristillisiä perinteitä, kuten koulujen joulujuhlia pitää pystyä järjestämään jatkossakin.

Venäjä-kysymys jakaa puolueita

Perussuomalaisten nykyiseen euroryhmään kuuluvien ruotsindemokraattien puheenjohtaja arvosteli PS:ää siitä, että puolue käynnistää yhteistyötä Venäjä-mielisten puolueiden kanssa. Esimerkiksi Ranskan Le Penillä ja Italian Salvinilla on läheiset yhteydet Venäjälle ja presidentti Vladimir Putinin puolueeseen.

Kotron mukaan yhteisten tavoitteiden merkitys on suurempi kuin erimielisyyksien.

Venäjä-kysymyksen erilaisten kantojen aiheuttamat ristiriidat ryhmä välttää hänen mukaansa liikkumavaralla, jota ryhmässä tullaan antamaan.

– Ryhmään liittyminen ei merkitse tukea Venäjä-mielisille, koska erimielisyyksien vuoksi ryhmä on linjannut, että etenkin ulkopoliittisissa kysymyksissä puolueilla on liikkumavaraa.

Perussuomalaisia ei Kotron mukaan voida pakottaa muiden linjan taakse. Ennalta on jo sovittu, ettei ryhmässä lähdetä riitauttamaan kantoja ulkopolitiikkaan.

– Pitää myös muistaa, ettei europarlamentissa ole ryhmäkuria, Kotro sanoo.

Perussuomalaisten kanta on Kotron mukaan, että Venäjä on vallannut Krimin Ukrainalta laittomasti, ja että Venäjän-vastaisista pakotteista ei luovuta ennen kuin Krim on palautettu Ukrainalle.

Itävallan skandaali varjosti tapaamista

Salvinin tärkeimpiin kumppaneihin kuuluvan Itävallan vapauspuolueen johtaja Heinz-Christian Strache erosi tänään maansa varaliittokanslerin paikalta.

Puolue jäi pois Milanosta, mutta paikalla oli muun muassa virolainen Ekre, Tanskan kansapuolue, Saksan Afd ja Hollannin vapauspuolue.

Strache erosi, koska hänestä julkaistiin video, jossa hän lupasi esimerkiksi valtion rakennushankkeita venäläishenkilölle poliittista ja taloudellista tukea vastaan.

Salaa ennen Itävallan 2017 vuoden vaaleja kuvatulla videolla Strache suunnittelee venäläisen oligarkin sukulaiseksi esiintyneen naisen kanssa myös, että he voisivat ostaa itävaltalaisen iltapäivälehden ja vaihtaa lehteen itselleen suotuisat toimittajat.

Huhtasaari kommentoi Iltalehdelle, että tapaus on Itävallan sisäinen, eikä hänen mukaansa osoita, että euroopan nationalistiti olisivat “Putinin taskussa”.