Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vanhempi, näin varaudut nuorten päättäjäisjuhliin – "Paheellinen nykyajan nuoriso" ei ole enää entisensä

Selviytymisasemille on joutunut koulun päättäjäisissä viime vuosina vain murto-osa 2000-luvun vaihteen määristä. Nuoret juovat vähemmän, harvemmin, eikä enää niin humalahakuisesti.

Pahamaineinen “nykyajan nuoriso” valmistautuu koulujen päättäjäisten ja yo-lakkien huomiseen juhlintaan.

Jos nykynuorisoa parjaamaan tottuneita pahoja kieliä on uskominen, odotettavissa on rajua ryyppäämistä, oksentelua, häiriköintiä ja muuta paheksuttavaa käyttäytymistä.

Paitsi jos vilkaisee, mitä tutkimukset sanovat.

Niiden mukaan nuorten juominen on vähentynyt lähes koko 2000-luvun ajan, alkoholinkäyttö on entistä harvemmin humalahakuista, ja se aloitetaan aiempaa myöhemmällä iällä.

Hillitymmäksi muuttunut juominen näkyy päättäjäisjuhlien siistiytymisenä. – Selviytymisasemilla on ollut nuoria viime vuosina koulujen päättäjäisviikonloppuna vain noin kymmenesosa niistä määristä, joita asemille tuotiin vuosituhannen vaihteessa, sanoo ensiapupäivystysvastaava Markku Lempinen Suomen Punaisen Ristin (SPR) Helsingin ja Uudenmaan piiristä.

Poliisin mukaan myös alkoholin hallussapitorikkomusten ja lastensuojeluilmoitusten määrä on vähentynyt. Suomen lukiolaisten liiton puheenjohtaja Roosa Pajunen sanoo, että juhlinta on nykyään enää harvemmin varsinaista rällästämistä.

– Koulujen päättäjäisissä monet abit menevät nykyään esimerkiksi syömään hyvään ravintolaan, Pajunen kertoo.

Lue myös: Tänään nuoret lähtevät juhlimaan, mutta meno on rauhoittunut takavuosista – tässä seitsemän vinkkiä vanhemmille (1.6.2019)

Älypuhelimet lisäävät yhteydenpitoa

Tutkijat ovat löytäneet nuorten juomisen vähenemiseen monia syitä.

Nuorten on vaikeampi hankkia alkoholia, vanhempien asenteet ovat tiukentuneet ja nuorten ajanvietto on monipuolistunut niin, ettei kavereiden kanssa vietetty aika liity enää niin voimakkaasti alkoholiin, listaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

THL:n mukaan merkittävää on varsinkin se, etteivät vanhemmat suostu nykyään hankkimaan nuorilleen alkoholia.

Myös kauppojen tiukentunut ikärajavalvonta vaikuttaa.

Vuoden alussa julkaistu Pohjoismaisen hyvinvointikeskuksen raportti korostaa lisääntyneen kommunikoinnin merkitystä.

Raportin mukaan vanhempien ja lasten välinen yhteydenpito on avoimempaa ja älypuhelimien myötä tiheämpää.

Puhelinten ansiosta vanhemmat tietävät tarkemmin lastensa vapaa-ajanvietosta myös juhlapäivinä ja niiden iltoina.

Alkoholista kieltäytymistä ei enää hämmästellä entiseen tapaan

“Kovat jätkätvetää kännit” -ajattelu ei näytä enää olevan kovin vallitsevaa. – Kännisekoilu on nuorten mielestä aiempaa nolompaa, toteaa osastopäällikkö Ilmo Jokinen Ehkäisevä päihdetyö Ehyt ry:stä.

Älypuhelimilla on vaikutuksensa tähänkin.

Kovaa humaltumista vältetään Jokisen mukaan, koska nuoria huolettaa, että omat töppäilyt päätyvät sosiaalisen median kautta laajojen ihmisjoukkojen nähtäväksi.

Jokinen korostaa, että kyse on isosta kuvasta: yhä löytyy humalahakuisia nuoria, joille sattuu humalassa ylilyöntejä.

Lukiolaisten liiton Pajusen mukaan nuorten parissa on aiempaa hyväksytympää olla juomatta alkoholia.

– Siinä ei ole enää niin tiukkoja rooleja, joihin on mukauduttava.

Myös viime vuosien fitness- ja hyvinvointivillityksen uskotaan lisäävän alkoholittomuutta.

– Terveestä elämäntavasta on tullut monille selkeä asenne.