Uuden hallituksen opetusministeri saanee koululaisten kesäloman ajankohdan pohdittavakseen. OAJ:n puheenjohtajan Olli Luukkaisen mukaan kesäloman ajankohdan siirtoa voitaisiin kokeilla esimerkiksi kolmen vuoden jaksolla.
Etenkin matkailualalla on ollut jo vuosia halua siirtää koulujen lukuvuoden päättymistä parilla viikolla eteenpäin. Silloin koulutyö loppuisi noin viikkoa ennen juhannusta ja pulpetteihin palattaisiin vasta elokuun puolivälin jälkeen.
Uuden hallituksen opetusministeri saanee kesäloman ajankohdan pohdittavakseen, sillä työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) on esittänyt opetus- ja kulttuuriministeriölle laajan selvityksen tekemistä asiasta.
TEM julkaisi oman selvityksensä loman siirron vaikutuksista vuosi sitten toukokuussa. – Ehdotimme myös laajemman selvityksen tekoa, jotta loma-ajankohdan vaikutuksia muiden muassa koulumaailmaan ja perheiden arkeen voitaisiin arvioida paremmin. Meidän selvityksemme on tehty elinkeinoelämän ja matkailun näkökulmasta, kertoo johtava asiantuntija Sanna Kyyrä työ- ja elinkeinoministeriöstä.
Kyyrän mukaan laajemman selvityksen teko on kiinni opetus- ja kulttuuriministeriöstä.
Asiassa ei ole nyt eduskuntavaalien ja hallitusneuvottelujen vuoksi edetty.
– Odotetaan, kun uusi opetusministeri aloittaa työnsä, ja jatketaan keskustelua asiasta sen jälkeen, Kyyrä toteaa.
Pari sataa miljoonaa lisää
TEM:n selvityksen mukaan kesäloman siirto kahdella viikolla kasvattaisi Suomen matkailutuloa kesäkuukausina yhteensä noin 219 miljoonalla eurolla. Matkailuyritysten tarvitseman henkilöstön määrää siirto lisäisi 1 300 henkilötyövuodella. – Matkailuelinkeinon kilpailukyvyn kannalta kesälomien siirtoa tulee edelleen edistää. Kesälomien siirrolla olisi myönteiset vaikutukset niin matkailutuloon ja työllisyyteen kuin matkailuelinkeinon toimintaedellytysten kehittämiseen laajemminkin, totesi elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) selvityksen julkistamisen yhteydessä.
Tulojen lisäys perustuu siihen, että kotimaan matkailukauden pidennyksellä olisi positiivinen merkitys myös palvelujen tarjontaan ulkomaalaisille turisteille.
Koulujen kesäloman siirto tekisi TEM:n selvityksen mukaan elokuusta heinäkuuta vahvemman matkailukuukauden matkailutulolla mitattuna.
Elokuu on Keski- ja Etelä-Euroopassa yleisin lomakuukausi, jolloin myös koululaiset ovat vapaalla. Suomessa koulunpenkille on viime vuosina palattu lähes poikkeuksetta jo ennen elokuun puoliväliä.
OAJ: Kokeillaan tarvittaessa
Opettajien ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtajan Olli Luukkaisen mukaan kesäloman ajankohdan siirtoa voitaisiin tarvittaessa kokeilla esimerkiksi kolmen vuoden jaksolla.
– Emme esitä sitä, mutta jos asiassa halutaan edetä, se pitää tehdä kokeilun kautta ja niin, että koko Suomi ja kaikki koulutusmuodot ja -asteet ovat mukana, Luukkainen linjaa.
– Emme me ole tässä asiassa siilipuolustuksessa, hän lisää pilke silmäkulmassa.
Hän ymmärtää siirron perusteena käytettyä muiden Euroopan maiden lomailua elokuussa, mutta muistuttaa myös, että Suomessa suven valoisuuden määrä on suurimmillaan alkukesästä.
– Valon määrähän vaikuttaa jaksamiseen. Elokuussa illat alkavat meillä jo pimentyä.