Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomi saa yhden maailman tehokkaimmista supertietokoneista – "Ilon päivä tieteelle"

Kajaanilaiseen konesaliin vuoden 2020 loppuun mennessä nouseva kone täyttäisi kokonaisen koripallokentän.

Yksi maailman parhaista suurteholaskimista eli supertietokoneista tullaan sijoittamaan Suomeen. Vuoden 2020 loppuun mennessä valmistuvan LUMI-nimisen koneen kotipaikaksi tulee Kajaanissa sijaitseva Tieteen tietotekniikan keskus Oy:n (CSC) datakeskus.

Sijoituspaikasta kilpaili kahdeksan maan muodostama konsortio. Päätös koneen sijoittamisesta Suomeen julkistettiin perjantaina järjestetyssä EU:n yhteisen EuroHPC-yrityksen lehdistötilaisuudessa Helsingissä. Supertietokone tulee olemaan kymmenen kertaa tehokkaampi kuin Euroopan tällä hetkellä tehokkain julkisessa käytössä oleva kone. Samankaltaiset koneet tullaan sijoittamaan lisäksi Italiaan ja Espanjaan.

Suomen lasku on 50 miljoonaa

Kajaanin supertietokoneen järjestelmään investoidaan noin 200 miljoonaa euroa, josta puolet saadaan Euroopan unionilta ja puolet tietokoneesta kilpailleilta mailta. Suomen osuus rahoituksesta on 50 miljoonaa euroa. Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö vastaavat Suomen osuuden kustannuksista. Supertietokoneen pääasiallinen käyttötarkoitus tulee olemaan tieteen ja tutkimuksen saralla, mutta sen käytöstä myös teollisuuden tarpeisiin keskustellaan. Pelkässä tutkimuskäytössä Suomen talous ei juuri hyödy koneesta, mutta se, mitä koneen avulla voidaan rakentaa ja saavuttaa voi saada rahan liikkeelle, totesi Erja Heikkinen opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

– Ennen kaikkea tällä on iso merkitys osaamisen kannalta. Työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Jari Gustafsson korosti supertietokoneen roolia Suomen houkuttelevuuden ja kilpailukyvyn vahvistajana.

– Tämä on hieno asia Suomelle ja ilon päivä tieteelle, Gustafsson sanoi puheenvuoronsa aikana.

Eurooppalaiset tutkijat ovat joutuneet aikaisemmin matkustamaan jopa Kiinaan saakka käyttääkseen LUMI-koneen tasoista suurteholaskinta. Kajaanista käsin päästään tekemään huippututkimusta ja ratkaisemaan suuria globaaleja ongelmia esimerkiksi ilmastonmuutokseen vastaamisen ja lääketieteen sekä tekoälyn kehittämisen parissa. Suomalaisille toimijoille varmistetaan supertietokoneen käyttöajasta 24 prosenttia.

Kone täyttäisi koripallokentän

Kajaanissa supertietokone tulee fyysisesti sijaitsemaan 14 000 neliön paperikonehallissa modernissa konesalissa. Kajaaniin sijoittamisen eduiksi CSC:n toimitusjohtaja Kimmo Koski listasi turvallisen ympäristön, ekotehokkuuden ja luotettavat yhteydet. Supertietokone tulee toimimaan täysin vesivoimalla, jolloin sen hiilijalanjälki jää Kosken mukaan negatiiviseksi.

– Ympäristöä säästetään rahoittamalla lisää datakeskuksia, hän vitsaili lehdistötilaisuudessa.

Konesalin rakennustyöt kestävät vuoden alkaen tämän vuoden kesäkuusta. Heinäkuussa aloitetaan laitteiston hankinta, jonka asentaminen tapahtuu ensi vuonna. Koneen käyttöönotto ja toiminta-aika ajoittuvat vuosien 2020 ja 2026 välille.

Varsinainen kone on noin koripallokentän kokoinen ja sen laskuteho vastaa 600 000 MacBook Pro -tietokoneen yhteenlaskettua suorituskykyä.