Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomen suurin sateenkaarilippu nousee Riihimäelle - Pride-viikkoa vietetään samaan aikaan Helsingin kanssa

Maanantaina alkavalla Pride-viikolla Riihimäen kaupunki nostaa Merkoksen jättilipputankoon liehumaan Suomen suurimman sateenkaarilipun. Maanantaina kello 18 alkavassa avajaisjuhlassa juhlapuheen pitää riihimäkeläinen sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.).

Merkoksen lisäksi Pride-liput liehuvat viikon ajan kaupungintalon, Puhaltajapatsaan, Vesilinnan ja Granitin aukion lippusaloissa.

Lue myös: HAMK nostaa sateenkaariliput kaikkien kampusten salkoihin – “Arvoja, joiden puolesta haluamme liputtaa”

Riihimäen Pride-viikko järjestetään samaan aikaan Helsingin Pride-viikon kanssa. – Ohjelmistoa suunniteltiin niin, että itse viikko ja sen sanoma näkyisivät ja kuuluisivat kaupungissamme koko viikon ajan muutenkin kuin vain liputtamalla. Ilahduttavaa on se, että suurin osa tapahtumien esiintyjistä ja taustavoimista on tullut mukaan vapaaehtoisvoimin. Riihimäellä talkoohenki on voimissaan, Riihimäen kulttuurituottaja Minttu Seppo sanoo. Riihimäen Pride-viikko huipentuu ensi perjantaina räsymattopiknikkiin, värikkääseen kulkueeseen ja iltajuhlaan, jossa esiintyvät Jukka Kuronen , Samae Koskinen ja Meiju Suvas .

Helsingissä kulkue ja puistojuhla järjestetään lauantaina. Viime kesänä Helsingin kulkueeseen osallistui noin 100 000 ihmistä ja se oli osallistujamäärältään Suomen kaikkien aikojen suurin mielenosoitus. Pride on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kulttuuri- ja ihmisoikeustapahtuma. HäSa

Koko viikon ohjelma löytyy Riihimäen kaupungin nettisivuilta: https://www.riihimaki.fi/palvelut/kulttuuri-ja-vapaa-aika/kulttuuri/riihimaki-pride/