Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Isis-leirin naisten paluumahdollisuutta kammoksutaan oppositiossa – Suomen lähtökohtana on ettei aikuisia auteta

Lännen Media kysyi kansanedustajilta, pitäisikö Suomen auttaa Syyrian Isis-leirillä olevia suomalaisia naisia ja lapsia. Moni vastaajista sanoo “ei”, mutta hallituspuolueiden rivit pysyvät melko hiljaa.

Lännen Median kyselyyn vastanneista 44 kansanedustajasta lähes puolet on sitä mieltä, ettei Suomen pidä auttaa Syyrian Isis-leirillä olevia suomalaisia naisia tai edes lapsia.

Vain kaksi vastaajaa oli sitä mieltä, että apua on annettava niin naisille kuin lapsille. – Isisin matkaan lähteneitä ei pidä ottaa Suomeen takaisin. Kyse on kävelevistä aikapommeista. Myös lasten osalta katson, ettei Isis-alueilla syntyneillä lapsilla ole mitään sellaista sidettä Suomeen, joka perustelisi heidän noutamistaan tänne, kansanedustaja Wille Rydman (kok.) sanoo.

Paluumahdollisuutta vastustavat kansanedustajat korostavat sitä, että leirillä olevat naiset ja vanhemmat lapset voivat olla radikalisoituneita ja voivat olla uhka turvallisuudelle Suomessa. – Isis-vaimot ovat radikalisoituneet ihan täysin radikaaliin islamin kannattajiksi, ja suurella todennäköisyydellä he ovat osallistuneet taisteluihin tai taistelutarvikkeiden valmistamiseen. Arvioni mukaan nämä ihan pienimmätkin Isis-lapset ovat jo saaneet sellaisen kasvatuksen että paluuta “normaaliin” ei enää ole, kansanedustaja Juha Mäenpää (ps.) näkee.

Lapsiin kansanedustajat suhtautuvat huomattavasti suopeammin kuin heidän äiteihinsä. Puolet vastaajista oli sitä mieltä, että lapset on otettava välittömästi huostaan.

Lisäksi 41 prosenttia vastaa, että huostaanottoja on tapauskohtaisesti harkittava. – Pienet lapset ovat selviä lastensuojelutapauksia mutta kun on kyse isommista, yli 15-vuotiaista, tulisi käyttää tapauskohtaista harkintaa, Hanna-Leena Mattila (kesk.) sanoo.

Hallituspuolueet vaikenevat

Harvat hallituspuolueiden kansanedustajien vastaukset korostavat lasten oikeuksia ja heidän viattomuuttaan tilanteeseen. – Suomen kansalaisilla on oikeus palata Suomeen ja meidän tulee auttaa erityisesti haavoittuvassa tai heikossa asemassa olevia palaamaan. Aivopestyt uhrit eivät ole aina helppoja autettavia, mutta se ei muuta sitä että meillä on velvollisuus se tehdä. Terrorismi pyrkii murtamaan oikeusvaltion perusteita. Sitä vastaan taistellaan suojelemalla oikeusvaltioperiaatteita ja ihmisten oikeuksia, Eva Biaudet (r.) vastaa. Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula näkee, että lasten oikeuksien pohjalta olisi perusteita myös äitien tuomiseen Suomeen.

– Lasten oikeudet edellyttävät, että akuutissa vaarassa, kuten nyt tällä leirillä, olevia lapsia autetaan välittömästi. Oikeudet myös edellyttävät huolehtimaan lasten oikeudesta perhe-elämään, ellei lapsen etu toisin vaadi. Tämä tukee myös äitien tuomista, Kontula pohtii.

Suomen kansalaisilla on oikeus palata maahan myös omin avuin.

Tuomioita toivotaan

Monissa vastauksissa toivotaan, että leirillä olevien aikuisten mahdolliset rikokset tutkittaisiin ja tuomittaisiin Syyriassa tai Irakissa. – Antaa paikallisten viranomaisten tutkia ensin ovatko henkilöt syyllistyneet sotarikoksiin, ja tuomita tarvittaessa paikallisen lain mukaan. Rangaistus tulee myös kärsiä siinä valtiossa, missä rikos on suoritettu. Lapsia ei ole syytä erottaa äideistään ennenaikaisesti, Vilhelm Junnila (ps.) sanoo.

Rikosten tutkinnan ja tuomioiden jakamisen on arvioitu olevan Syyriassa ja Irakissa vaikeata.

Perussuomalaiset nihkeitä auttamiselle

Perussuomalaiset kansanedustajat vastasivat Lännen Median kyselyyn innokkaimmin. Yhteensä 17 Perussuomalaisten kansanedustajaa vastasi. Heistä 88 prosenttia ei antaisi apua leirillä oleville naisille ja lapsille. 12 prosenttia olisi valmiita lasten paluun auttamiseen.

Kokoomuksen kansanedustajista 14 vastasi kyselyyn. Heistä kahdeksan oli valmis lasten auttamiseen ja kuusi vastusti kaikkea apua.

Kaikki seitsemän keskustalaista vastaajaa oli sitä mieltä, että lapsia voidaan auttaa.

Muista puolueista tuli yksittäisiä vastauksia. Esimerkiksi vihreistä yksikään kansanedustaja ei vastannut. Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) viestitti avustajansa välityksellä, ettei uutta kommentoitavaa aiheesta ole. Päätös leirillä olevien auttamisesta on hallituksen käsissä.

Lapsia voi olla velvollisuus auttaa

Suomessa viranomaiset ovat valmistautuneet pitkään siihen, että konfliktialueilta palaisi ihmisiä omatoimisesti Suomeen. – Huhtikuussa 2017 luotiin toimintamalli, jossa kuvattiin, miten omatoimisia palaajia moniammatillisesti kohdattaisiin. Tämän vuoden maaliskuussa ryhdyimme täydentämään mallia toimilla, joissa otetaan huomioon että joutuisimme avustamaan joitain henkilöitä takaisin Suomeen, kertoo kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen sisäministeriöstä.

Nyt suurin haaste on se, että Suomen toimivaltuudet Syyrian leirillä olevien auttamiseksi ovat rajalliset.

– Toimivaltuutemme loppuvat Suomen rajoille. Keskeinen haaste on siinä, ettei Syyriassa ole toimivaa viranomaisverkostoa, jonka kanssa yhteistyötä voisi tehdä, Mankkinen toteaa.

Jos apua annetaan, apu kohdistuisi ensisijassa lapsiin. Vain lasten auttaminen kuitenkin näyttäisi edellyttävän, että äiti vapaaehtoisesti luovuttaa lapsen tuotavaksi Suomeen.

– Suomen lähtökohtana on ollut, ettei aikuisia auteta. Lapset ovat eri asemassa, koska lasten oikeuksien sopimus asettaa isot velvoitteet heitä kohtaan. Tarkoituksena on pelastaa niiden lasten henki, jotka ovat vaarassa, Mankkinen sanoo.

Myös ulkoministeriö on mukana selvittämässä leirillä olevien auttamista. – Ulkoministeriö on osallistunut viranomaisyhteistyöhön, jossa tilannetta, siihen liittyviä mahdollisia toimia sekä niiden kustannusvaikutuksia on selvitetty. Tässä tilanteessa lasten oikeuksien toteutumisella on suuri painoarvo. Ulkoministeriö ei kommentoi yksittäisiä tapauksia, eikä siten kommentoi mahdollisia yhteydenottoja leiriä tai aluetta koskien, ulkoministeriön konsuliasioiden yksikön päällikkö Antti Putkonen sanoo.